Olen muutaman tunnin istunut kopissa ja kiristyvä pakkanen alkaa tuntua jo hartioissa/käsissä. Kello lähenee yhtä, eikä ainuttakaan eläintä ole näkynyt. Noin tunti sitten kuului takamaastosta laukaus. Päätän kerran vielä vilkaista kiikarilla maastot ja lähteä kotiin. Tähystelen kauemmat pellot ja metsänreunat läpi, kun katselukiikarin alareunassa vilahtaa hahmo. Hahmolla on sen verran paksu niska, että kyseessä voisi olla kauan odottamani pukki.

Etäisyyttä on vain noin 30 metriä ja hahmo menee puskan taakse. Käytän tilanteen hyväkseni ja lasken kiikarit alas siirtyäkseni aseelle. Kun olen siirtymässä ampuma-asentoon, huomaan hahmon katsovan puskasta suoraan minua kohti. ”Nyt paikallaan!” komennan itseäni samalla, kun syke alkaa saavuttaa uusia lukemia. Hahmo laskee päänsä ja jatkaa matkaansa kohti ruokintapaikkaa. Onnistun hivuttautumaan aseelle ja näen, kuinka kiikarin läpi paljastuu se ihana kruunu, jota sarviksikin kutsutaan. Mutta samalla huomaan, että pukki katsoo taas suoraan minua. En aikaile hetkeäkään, vaan asetan nopeasti ristikon peuran kylkeen ja puristan luodin liikkeelle. Peura pomppaa ylös, kääntyy 180 astetta ja pinkaisee täyteen juoksuun kohti metsän suojaa. ”Turkanen… olisiko pitänyt sittenkin ampua ylemmäs…” tuumailen samalla, kun alan kerätä kamoja ja kaivaa taskulamppua esiin. Toivon, että peura ei ole päässyt metsään asti. En raaskisi herätellä ketään raavasta koiranomistajaa lämpimien turkkien alta. Ei kun verijälkeä etsimään!

Pettymys valtaa alaa, kun pellolta ei löydy veripisaraakaan. Näin suunnan, johon peura lähti, mutta pellolla on niin paljon peuran jälkiä, että on hankalaa paikantaa, mitkä voisivat olla äskeisen yksilön. Kierrän oletettua peuran jälkeä kasvavalla kehällä löytämättä verta ja päädyn metsän laitaan. Epäilys alkaa kalvamaan pohjaa täysin varmalta osumalta. Mietin jo vaihtoehtoja kenelle soittaisin saadakseni jälkikoiran paikalle, kun lamppuni paljastaa sivummalla metsän laidassa kiiluvan silmän. Yes! Pukki onkin muuttanut suuntaa ja tuupertunut juuri ennen kuin se olisi päässyt metsään. Helpotuksen tunne syrjäyttää huolen, ja pääsen ihailemaan ensimmäisen peurapukkisaaliini kruunua lähietäisyydeltä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Peuraseurueeni muut luvat saatiin käytettyä jo syyskuun alkupuolella, mutta pukki oli antanut odotuttaa itseään. Sitä saalistaessa olin istunut lukemattomia tunteja lämmittämättömässä kyttäyskopissa. Länsirannikon vähälumisissa talvissa peuran metsästyksessä on hyödynnettävä kuun tarjoama apu, joten kun kuukalenteri ja säätiedotus molemmat lupasivat hyvää, oli aika taas jättää lämmin kotisohva. Nyt se palkittiin.

// Rauli (vieraskynä)

Kirjoittaja on myöhäisherännäinen metsästyksen saralla ja 35-vuotiaana aloitettu metsästys onkin saanut huomattavan osan kalenteriin jäävästä vapaa-ajasta viimeisten vuosien aikana. Metsästyksen monimuotoisuuteen hän on päässyt tutustumaan kokeneempien metsästäjien rinnalla. Eniten aikaa kuluu peura-, vesilintu-, pienpeto- ja kanalintumetsästyksen parissa. Hän on esiintynyt sivustollamme myös aiemmin.

Seuraa Facebook-sivuamme, niin saat tietoa uusista julkaisuistamme heti tuoreeltaan!