Auringonlaskun aikaan, viikonlopun eräreissulta kotiin päin ajellessa, valtavan muheva ukkokarhu tulee oikealta ojasta auton eteen ja laukkaa säkkituolimainen pyöreä pylly lähes auton etupuskurissa kiinni. Voimalla vyöryvän laukkansa lomassa vilkuilee minua ikäänkuin sanoakseen, että ”Älä kuule luulekaan Kukkonen kukkoilevas minun mailla!” Muutamassa sekunnissa yhteinen matkamme päättyy hänen jatkaessa matkaansa vasemmalle taimikon suojaan.
Pääsen kolmatta kertaa tähän mennessä kohtaamaan karhun, edellisen kerran ollessa viime vuonna – silloinkin autosta käsin. Ensimmäinen kerta oli kahdeksan vuotta sitten eräänä aamuna lieksalaisessa metsässä, kun olin UPM:n metsäharjoittelijana. Silloin iso uroskarhu kulki kevyellä laukalla kymmenen metrin päästä edestäni eikä ilmeisesti edes havainnut minua. Kuitenkin ehkä kaikkein jännittävimpiä ovat olleet useat kohtaamiset, joissa alikasvoskuuset ovat tarjonneet nallen pakoonlähtörytinälle näkösuojan – tai kerran 13-vuotiaana tilanne, jossa en puronylityssillan alta uskaltanut nousta kurkistamaan viereeni laahustanutta karhua. En uskaltanut edes hengittää.
Vuosi sitten lohijoella mieleni valtasi pohdiskelu luonnon kunnioittamista kohtaan. Luonto ei herroja kumartele eikä huutavalle vastaa kuin oman kaikunsa. Luonto ei anna saalistakuuta kenellekään. Saarnaajan sanoin aurinkokin paistaa yhtälailla kaikille. Erälle lähdetään nöyränä, pyytämään, ei ottamaan.
Toisinaan kuulee sanottavan, kuinka ”Ahdilta sai ahvenia” tai ”Tapio antoi riistaa”. Muutama kaveri on myös kertonut saaneensa ukkometson oikealta Jumalalta. Syvä kunnioitus luontoa kohtaan, villieläinten mystisyys ja saaliin saamiseen liittyvät suuret tunteet viestittävät, että ”joku antoi minun kokea tämän upean hetken”.
Muutama kaverini on lähiaikoina kertonut haluavansa nähdä karhun. Olen todennut heille, että hienojen saaliiden ja eräkokemusten saaminen vaatii paljon sitkeyttä ja omistautumista – ja siltikin voi jäädä ilman. Jos viettää paljon erämaaelämää, on parempi todennäköisyys myös kokea siellä upeita hetkiä. Kuten Mitja edellisessä blogissa kirjoitti, retkeilystä voi nauttia myös kaupunkien lähimetsissä.
Karhun kohtaaminen veti mieleni herkäksi, taisin hieman liikuttuakin. Luonnon armoilla jokainen meistä on samalla viivalla.
– Mikael
Erältä ja Elämästä 