Kaatoryyppy kuuluu olennaisena osana metsästyspäivän jälkeiseen iltaan. Vaikka saalista ei olisi tullut, niin pieni naukku mökillä saunan jälkeen maistuu varmasti. Osana omavaraistalouden harrastustamme olemme tehneet myös liköörimme itse. Siinä pääsee mukavasti hyödyntämään omaa sadonkorjuun satoa. Tässä artikkelissa jaamme hieman kokemuksiamme liköörin teosta sekä oman reseptimme.
Marjalikööriähän voi tehdä erilaisista marjoista. Puolukka, karpalo, tyrni ja lakka sopivat siihen erinomaisesti, mutta rohkea voi koittaa vaikkapa pihjalanmarjaa, variksenmarjaa tai jopa katajanmarjaa. Liköörin teko on monipuolinen ja mielenkiintoinen harrastus, jossa makunautintojen valmistamisen oppii vain kokeilemalla ja maistamalla.
Marjojen hitaan uuttumisen vuoksi liköörin valmistaminen vaatii aikaa. Uuttamisessa marjoista liukenee alkoholiin jopa 80 prosenttia, mihin tarvittava aika riippuu marjasta. Ehdoton suosikkimme on tyrni, josta hyvä likööri valmistuu nopeasti 3-5 viikossa. Puolukka sen sijaan vaatii muutaman kuukauden. Halutessasi omatekoista likööriä esimerkiksi joulupöytään, onkin nyt juuri oikea aika laittaa likööri tekeytymään.

Likööriin sopivat yhtälailla tuoreet kuin pakastetut marjat. Pakastemarjoja käyttäessä on hyvä muistaa, että pakastamisen aikana marjojen sokeripitoisuus hieman laskee soluhengityksen vuoksi ja kovakuoristen marjojen kuori voi vähän sitkistyä. Tämä voidaan ottaa huomioon jatkamalla uuttamisaikaa hieman pidemmäksi sekä lisäämällä hieman enemmän sokeria liköörin sokerointivaiheessa.
Valmiin liköörin alkoholipitoisuus on 15-55 prosenttia ja sitä voi säädellä oman maun mukaan. Suomen Alkosta saa 35-60 -prosenttista viinaa, ulkomailta vahvempaakin. Marjat ja sokerivesi laimentavat juomaseosta, joten jos esimerkiksi käytät litraan 60-prosenttista alkoholia kilon marjoja ja 2 dl sokerivettä, niin liköörin alkoholipitoisuudeksi tulee 1 x 60 % / (1 + 1 x 80 % + 0.2) = 30 %. Jos likööriä tehdään vaikkapa Koskenkorvasta, joka on 38-prosenttista, niin alkoholipitoisuudeksi tulee 19%.
Sokeria lisätään oman maun mukaan. Noin 1-2dl sokeria liotettuna 1 dl:ään vettä on hyvä lähtökohta noin 2 litraan marja-alkoholiseosta. Sokerin määrä riippuu myös marjasta. Vain maistamalla oma maku selviää!
RAAKA-AINEET:
1 kg marjoja
1 l viinaa (kuten Dry Vodka 40 %)
1-2 dl sokeria
1 dl kiehautettua vettä
OHJEET:
1. Sekoita marjat (1 kg) ja viina (1 l) kannelliseen astiaan.
2. Anna uuttua pimeässä ja viileässä kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen riippuen marjasta.
3. Ravista astiaa välillä.
4. Siivilöi seos, kun uuttumisaika on kulunut.
5. Lisää sokeri (1-2 dl) kiehautettuun veteen (1 dl), kun vesi on hiukan jäähtynyt.
6. Sekoita sokerivesi ja marja-alkoholi.
7. Pullota kirkkaisiin lasipulloihin, niin värit pääsevät oikeuksiinsa.
8. Nauti sopivassa hetkessä!
Ota meidät seurantaan Facebookissa pysyäksesi ajan tasalla uusista seikkailuistamme. Kannattaa myös seurata YouTube -kanavaamme, minne tulee vielä viime syksyltäkin hienoimpia hetkiä. Alla tuoreimpia kuvia Instagramista: