Mimmi saa vainun, kun olemme menossa männikkökumpareen yli kohti kääntöpaikkaa, jossa autoni sijaitsee. Mimmi tekeekin U-käännöksen ja laskeutuu vasemmalle alas puronvarsikuusikkoon. Sieltä alkaa kuulumaan hetken etsiskelevän haukahtelun jälkeen hyvin tiukkaa määrätietoista haukkua, mistä arvaan, että nyt on koiralla merkittynä vanha kauas haiseva metso. Tässä vaaditaan nyt äärimmäisen pitkää pinnaa!

Menen niin varovasti kuin pystyn, ja pimeys laskeutuu huolestuttavan nopeasti. Tilanteessa tulee menemään myöhään. Jätän repun maahan ja merkitsen sen sijainnin GPS:ään, jotta löydän sen pimeässä. Tästä alkaen etenen vain metrin minuutissa -vauhdilla.

Matkalla on useita maahan kaatuneita isoja kuusia. Niitä ylittäessä tai kiertäessä tuntuu ”pelko persiissä”, että nyt se karkaa. Mimmi haukkuu kuusitiheymää vuorotellen kahdelta eri puolelta, mutta sen katseesta ja metson kiroiluäänistä pystyn päättelemään lopulta, missä puussa konna lymyää.

Tiedän, että yksikin risaus, niin se karkaa.

Menen joka askeleella maahan asti ja skannaan katseellani jokaisen oksan sekä havutupsun. Mutta lintua ei ikikuusista vaan tunnu löytyvän. Alan olla jo liian lähellä nähdäkseni latvuksiin. Kuuset ovat niin tuuheita, että harkitsen: pitäisikö vain yrittää löytää hyvä ampumasektori hieman etäämmältä ja ajaa se lentoon?

Päädyn panostamaan tilanteeseen vielä lisää kärsivällisyyttä ja kierrän askel kerrallaan puun, jossa metso epäiltävästi on. Ihan hullua kuunnella koiran haukussa olevan metson kiroilua kaikki aistit yliviritettynä niin pitkä aika! Mutta linnun sijainti alkaa olla jo paikannettu sen ääntelyn ja koiran katseen perusteella. Kuusiryhmän paksu oksisto onkin suojannut minua ja olen päässyt linnun alle. Minun on mentävä puun ohi saadakseni metsoon näköyhteys. Lintu röhkäisee ja Mimmi volahtelee kimakasti. Mutta onko jo liian pimeää? Muutamankymmentä senttiä kerrallaan, samalla potentiaalisen kohdan tarkka skannaaminen kuusessa. Se on korkealla. Nokan silhuetti sen paljastaa. Siihen tähtäys, ja päätän: nyt ei tärise. Puristus.

Metso putoaa tömähdellen yhtenä myttynä oksia myöten puron vastarannalle. Miten kiitollinen olenkaan tilanteesta! Kiitän mukana ollutta ensikertalaista kaveriani Jarkkoa, jolla oli malttia olla häiritsemättä vajaan tunnin kestänyttä tilannetta – moni muu olisi voinut tulla katsomaan, mikä noin kauan kestää. Erityisen kiitollinen olen tästä sekarotuisesta sankarista, joka jälleen yllätti minut upealla työskentelyllään. Mimmi täyttää tänään pyöreät 10 vuotta, joten ajattelin sen ansaitsevan pienet muistamiset – eiköhän toivoteta sille vielä useita onnistumisia ja pitkää ikää!

Mikael Kukkonen

Laittakaahan muuten seurantaan YouTube -kanavamme Facebookin lisäksi. Minut löydät Instagramissa tästä linkistä: @mikaelkukkonen