Vuoden 2017 sorsastuskauden avaus menee kahdestaan koirani Mimmin kanssa. Kamojen pakkaus, suunta Pohjois-Karjalan erämaihin ja yksi yö vanhalla savottakämpällä. Vaikka viimeiset pari kuukautta olen tehnyt kaikki työpäiväni metsässä, olen tätä reissua ja yksinoloa odottanut hartaasti. Sorsasaalis näytteleekin sivuroolia – paremminhan sorsia löytyy monesta paikasta muualta kuin karuhkoilta erämaalammilta.

Ihastelen päivänpaistetta suuren lammen rannalla. Taivaanrannassa kaukana vilahtaa jotain vaaleahkoa, joten menen varalta kiireesti matalaksi. Lammen rantoja liitelemään ilmestyy suurikokoinen haukka, ilmeisesti arosuohaukkanaaras. Kamerani osoittautuu liian hitaaksi napatakseen hyvän kuvan edestäni kaartelevasta kaunokaisesta. Pian kuitenkin hölmistyn entisestään – haukka ajaakin kaislikosta säikähtäneen sorsaparven lentoon! Sorsat kuitenkin vain siirtyvät avoveteen noin sadan metrin päähän minusta, eivätkä enää hievahdakaan, kun haukka kaartaa uudelleen niiden ylitse. En saa sorsista pelattua itselleni tilannetta vaan ne havaitsevat minut ja pakenevat rauhaisempiin maisemiin.

Hiivin komeita mäntykankaita pitkin lammenrantaan tulevalle puronsuulle, jonka suistoalueen kaislikosta olin aiemmin päivällä karkuuttanut sorsia. Toivon, että sorsat palaavat iltalennolla takaisin lähtöpaikkaansa, joten tulen paikalle hyvissä ajoin valikoimaan passipaikkaa. Lammesta heijastuva aurinko hieman ikävästi häikäisee rannan suuntaisesti kävellessä. Pyörittelen mielessäni ajatuksia vastuullisesta metsästyksestä. Mielessäni soi erityisesti fraasi ”Vastuullinen metsästys on hyviä riistalaukauksia.” Käyn eräänlaista pehmeiden ja kovien arvojen sisäistä dialogia ja nautin tunteesta olla vapaasti luonnossa mistään riippumattomana.

Otan vähän väliä taskusta pienen digipokkarini ja nappaan muutaman kuvan. Matkaa puronsuun kaislikolle on vielä reilu sata metriä, kun sieltä kuuluukin yhtäkkiä vaimea ”kväk”. Sorsat ovatkin jo palanneet ennen iltalentoa! Miten nyt toimitaan? Uskallanko yrittää hiipiä enää yhtään lähemmäksi, jos vain vahingossa karkotan arat linnut pois? Rannassa ei ole mitään näkösuojaa. Voisiko Mimmi jotenkin ajaa saaliin minulle?

Yritän ottaa askelia äänettömästi kyyryssä. Vesi nousee joka askeleella nilkkoihin saakka pehmeässä sammalessa. Mikään ei saisi risahtaa. Kiire ei periaatteessa ole, paitsi että tuntuu, ettei minun kannata hidastellakaan, kun Mimmi jo painelee kuulemani sorsan äänen suuntaan melko vauhdilla. Neljä sorsaa ui Mimmin ajamana tiukkana ryhmänä esiin kaislikosta! Hetken harkinnan tuloksena ammun nopeasti keskelle ja toisen laukauksen ensimmäisenä pakoon yrittävää. Pikalataus – ja kaksi muutakin lentoon lähtevää pyörähtävät ilmassa nurin ja putoavat minusta kahdenkymmenen metrin säteelle kellumaan elottomana. Mimmi noutaa vain lähimpänä olevan sorsan. Joudun riisuuntumaan ja uimaan kolme muuta sorsaa rantaan. Humuspitoisessa vedessä tehdyn uintilenkin jälkeen totean, että iltalento on osaltani peruttu: ruoanlaitto ja saunanlämmitys eräkämpällä vie selvän voiton!

Toisen päivän iltapäivänä kävelen erämaajärven keskelle ulottuvaa pitkän niemen rantaa. Oikaisen niemen poikki ja hiivin rantaan järven toisen puolen maisemia ihastelemaan; houkuttelevan oloisesta rannasta ei kuitenkaan lähde lintuja. Otan kiikarit esiin ja tarkastelen vastarannan männiköitä. Mimmi on pian kiertänyt koko niemen ja kevyesti puuskuttaen harppoo rantakasvuston seassa minua kohti. Astun ensimmäisen askelen jatkaakseni matkaa eteenpäin, kun yllättäen heinäsorsa rävähtää lentoon rannasta aivan kohdaltani. Haulikon tähtäys haparoi kohti pakenevaa lintua – kamala, miten ruosteessa ampumataito onkin harjoittelun jäätyä liian vähiin! Vedän vaistomaisesti liipaisimesta ja sorsa putoaa myttynä veteen. Mahtava tunne! Mimmi hyppää samantien veteen ja lähtee kohti kuolleena kelluvaa sorsaa ja noutaa sen suoraan minulle. Paras nouto tähän saakka tältä koiralta!

Mahtavissa Pohjois-Karjalan maisemissa rämpimistä tulee parissa päivässä reilut kaksikymmentä kilometriä. Kun ilman saalisodotuksia lähtee matkaan, jo muutama sorsa tuntuu mukavalta. Tärkeimpänä tavoitteena olikin vain viettää koiran kanssa hyvää aikaa maastossa ja kun sekin täyttyi, voi vain todeta: huippu reissu! Mukavaa alkanutta jahtikautta kaikille!

// Mikael Kukkonen