Metsometältä: rasittava koira ja vesisade!

Sataa sittenkin vettä, vaikkei säätiedotuksen mukaan pitänyt. Ja kylläpä Mimmi osaakin olla rasittava! Voiko se vielä kolmen välipäivän jälkeen olla noin poikki aloituspäivän reissusta, kun vain hissukseen kävelee ensimmäisen kilometrin melkein kiinni minussa? Ikään kuin sitä ei ollenkaan enää kanalinnustus kiinnostaisi.

Turhautumiseni kasvaa, kun Mimmi ottaa jänisajon ja juoksee lyhyessä ajassa sen perässä matkamittariinsa reilut 12 kilometriä – löytyyhän sitä juoksuvoimaa, kun tavataan väärä saaliseläin! Toki jänis minulle maistuu, mutta nyt oli tarkoitus tehdä täsmäisku isojen metsojen rämeelle. Oksalla olevat pyyt jätän ampumatta ja teeren pyrähdyksetkin omaan arvoonsa, kun lähes äänettömästi ja näkymättömänä hiivin rämeen reunametsät. Taitavan koiran kanssa voisi onnistua riistää metsän aralta kuningaslinnulta kotikenttäetu, mutta nyt kierroksen puolessa välissä aikaa on kulunut jo kaksi tuntia ja näyttää, että kaikki menee pieleen!

Olen merkinnyt gps-laitteeseeni muutaman sijainnin, joissa useimmiten vanha metso päivystää. Kävelen hieman varomattomasti yhtä sellaista kohti ja metso karkaa reittipisteen kohdalta, kun matkaa on vielä noin sata metriä. Arkoja ovat! Rämealueen kierrostani on enää neljännes jäljellä, kun Mimmi saapuu kaverikseni – ja jälleen vain kävelee minun vierellä tai perässä! Tuntuu, että se osoittaisi mieltään jostain, mutten keksi mistä ihmeestä.

Koukkaan pienelle isoa sekapuustoa kasvavalle kumpareelle kuusiryteikön läpi, koska sieltä on joskus lähteny metso. Hyvää tilannetta tosin en ole saanut, kun sinne ei pääse kovin hiljaa. Mimmi meneekin sinne edeltä ja kuulen kumpareelta korkeesta puustosta ”khhiik”! Olen hetken kahden vaiheilla, että kuulinko oikein, mutta kun Mimmi aloittaa haukun, olen varma, että siellä on kiroileva metso!

Samanaikaisesti sade yltyy voimakkaammaksi. Ensimmäistä kertaa eläessäni ajattelen, että onneksi juuri nyt rysähtää vettä niskaan! Metson ääntely ottaa minulla ihan mahanpohjasta ja mietin, miten pääsen tämän ryteikön läpi tilanteeseen metson huomaamatta.

Askel tai puolikas kerrallaan lähemmäksi kuusten alla matalana ja sateen ropinan vuoksi selviän vaikeimmasta kohdasta. Yllättävän kaukaa näen korkeassa männyssä jämerällä oksalla pitkän möykyn, pyrstö pitkänä oikealle ja kaula vaakatasossa vasemmalle. Lintu kuikuilee puun tyvellä haukkuvaa Mimmiä kohti. Tähtäys keskelle ja ennen laukausta vaihdan piipunvalitsimesta käyttöön jälkimmäisen eli suppean piipun. Sieltä Heavy Magnum jysähtää ja pudottaa metson oksalta.

Metso kieppuu alas kuin syöksylaskuun joutunut helikopteri. Juoksen paikalle ja näen, kuinka lintu saakin siivet alleen juuri ennen maahan osumista! Koira juoksee perässä ja häviää takaisin peitteiselle rämeelle, josta olin tulossa. Epätoivo valtaa mielen, kun sinne päästyäni en näe enkä kuule merkkiäkään linnusta. Tarkistan gps:stä Mimmin sijainnin: sankari on paikallaan 50 metriä vasemmalla – kuinkas muutenkaan kuin möyhentämässä saalista!

Metsästysblogi, pystykorvan haukusta ammuttu ukkometso.
Sateessa kastunut metso ei ole komeimpia, mutta pudotus koiran haukusta tuntuu upealta!

Tällä reissulla metsä sai opettaa minulle jotain. Yritän välittää sen kuulostamatta liian naiivilta. Ne asiat ja olosuhdetekijät, jotka sinusta juuri nyt saattavat tuntua kaikkein ärsyttävimmiltä ja aiheuttavat eniten turhautumista, voivat koska vain silmänräpäyksessä kääntyä ratkaisun avaimiksi. Välillä se käy näinkin päin, ja sitä rasittavaa koiraa tosiaan kannattaa tsempata kaikella rakkaudella!

// Mikael



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s