Tänä syksynä kanalintukausi Pohjois-Karjalan jahtimaillamme päättyy muutama viikko normaalia aiemmin. Etenkin teeren pesintä onnistui huolestuttavan heikosti, mikä on monille ollut hyvä syy viettää harrastuksesta välivuotta. Allekirjoittaneellakin se on huomattavasti alentanut saaliinnälkää ja monta tilannetta on laukausta harkitessa kerennyt vanheta. Samaan aikaan olemme pitkin syksyä unelmoineet reissusta kaukaisiin kairoihin Lapissa, jossa metson osalta kausi on täyspitkä. Ajatus Lapin erämaiden metsosta kiehtoo ja saa tutkimaan lupa-alueiden kartoilta kiinnostavan oloisia seutuja. Suunnittelen tulevaa metsästystä piirtämällä potentiaalisia päivän ja puolen päivän mittaisia kävelylenkkejä ilmakuvien päälle ja huomaan, kuinka jahtikuumotus alkaa nousta!
Tänä syksynä Lapissa riittää vaihtoehtoja, vaikka lupia ei olisi ostanut hyvissä ajoin. Valitsemme lopulta lähteä syksyn viimeiselle reissulle Kittilään kahdesta syystä: tämän kesän riistakolmiolaskentojen mukaan Kittilässä on koko Lapin läänin vahvin metsokanta ja lupa-alueen äärellä asuu eräs suuresti ihailemamme isäntä. Reissun ajalle kevyttä pakkaslunta lupailevat sääennusteet näyttävät metsästyksen kannalta erinomaisilta, mutta hieman jännitystä lisää, kun emme ehdi saada autoon talvirenkaita.
Mitja teki meille matkamuistoksi lyhyen maisemavideon, jonka voit katsoa alta. Videon jälkeen siirrymme suoraan nelipäiväisen metsojahdin jännittävimpiin hetkiin!
On reissun kolmas päivä ja samoilemme jossakin Kittilän ja Kolarin välissä. Maastot näyttävät hyviltä ja Mitja on päässyt näkemään muutaman kaukaa lähtevän metson. Jäniksen jälkiä on paljon ja ne viivyttävät Mimmiä, joka ei kuitenkaan saa ajoa päälle. Pääsen yli vaikeakulkuisesta kosteikosta ja pian alkaa tapahtua: avosuota ympäröivän rämeen ja havumetsäkankaan välisellä vaihettumisvyöhykkeellä karkaa yllättäen iso metso kahden kuusen välistä! Mimmi saapuu avuksi sen jäljittämiseen. Noin 700 metrin päässä rämevitelikössä Mimmi aloittaa etsiskelevän haukun, jota on jäisessä maastossa kuitenkin äärimmäisen vaikea lähestyä hiljaa. Pääsen ehkä 60 metrin päähän, kunnes metson hermo pettää ja iso lintu rymistelee voimalla pakoon, raivaten tiensä oksiston lävitse.
Odotan hetken Mitjaa, joka on kiertänyt puolisen kilometrin päässä oikealla puolellani, ja jatkamme yhdessä metson lentosuuntaan vasemmalle. Kävelemme rinnakkain suon ja rämevitelikön välistä kapeaa metsäkaistaletta pitkin kuunnellen Mimmin haukkua, joka jälleen kuulostaa hapuilevalta; vanha metso haisee voimakkaasti, mutta keli ei tue tarkkaa paikannusta. Hiivimme varoen hakkuuaukon reunaan, jossa Mitja näkee metson aukon vastakkaisella puolella. Metso on männyn latvassa reilun parinsadan metrin päässä ja voi karata nähdessään pientäkin liikettä.
Laskeudun varovaisesti maahan ja asetan korvatulpat korviini. Tilanne on jännittävä. Koivunrisua ja männyntaimen oksa meinaa väkisin jäädä tähtäyslinjalle. Avotähtäimellä tihrustettuna 200 metrin etäisyydeltä valtava metsokin näyttää kärpäsen kokoiselta. Olen radallakin harjoitellut korkeintaan sataan metriin ja nyt täytyisi keksiä, kuinka ihmeessä tästä voisi osua! Sormet ja varpaat ristiin – ja yksi kerrallaan, viisi laukausta ohi.
Metso istuu laukauksista huolimatta edelleen ylväänä männyn latvassa ja välillä kääntelee päätään levottomasti. Teen kuumottavan päätöksen ja yritän päästä jonkin verran lähemmäksi. Hyödynnän kahta siemenpuupetäjää, jotka asettuvat lähes täysin minun ja linnun väliin. Pääsen onneksi niiden suojaan! Otan matalana askelia kuin hidastetussa elokuvassa. Joka askeleella vaanii pelko, etteivät mäntyjen rungot sittenkään peitä minua kokonaan.
Etenen metri kerrallaan, kysellen mielessäni jatkuvasti ”joko?”. Laskeudun mahalleni ja ryömin puolisen metriä etuviistoon vasemmalle mättään päälle. Nyt kaikki risut ja oksat rajautuvat pois ja lintu näkyy latvassa kokonaan. Tältä etäisyydeltä saalis näyttää jo niin paljon komeammalta, että tilanteen makeus täyttää sisimpäni! Otan tähtäyksen päähän, mutta ensimmäinen laukaus menee jälleen ohi! Metso kestää vielä, kun vedän aseen lukon taakse ja lataan kiväärini seitsemännen kerran! Asetan pääni hieman lähemmäksi takatähtäintä ja terästän katseeni aivan äärimmilleen. Puristan huolellisesti ja keskellä Lapin erämaan hiljaisuutta kuuluu laukauksen kajahdus – ja osuman läsähdys; metson kaula notkahtaa veltoksi ja lintu putoaa alas puusta kuin sukeltaen myttynä pää edellä.
Kiirehdin häätämään Mimmi-koiraa metsoa möyhentämästä ja säntään läpi alikasvoskuusten ryhmästä, jonka tyveltä vahingossa oikealla jalallani potkaisen jänistä kuin potkupalloa – siis mitä ihmettä?! Jänis oli piilossa kuusentaimen suojassa alle kymmenen metrin päässä metsosta ja koirasta, mutta nyt se kimpoaa potkustani juoksuun ja vie Mimmin mennessään. Mimmi pinkoo ulahdellen perässä, kun jänis juoksee hakkuuaukon reunoja myöten suoraan Mitjaa kohti ja pysähtyy hänestä vain parinkymmenen metrin päähän. Isoisän entinen 16-kaliiberinen jyrähtää. Mitjalle tulee tilanteesta elämänsä ensimmäinen jäniskaato ja pitkä lenkkimme saa uskomattoman loppuhuipennuksen!
Olen Kittilän matkan jälkeen lukemattomia kertoja sulkenut silmäni ja palannut takaisin hetkeen valtava metso tähtäyksessäni. Sama makeus tuntuu sisimmässä jälleen uudestaan. Voin vain ihmetellä, kuinka pienet asiat lopulta ratkaisivatkaan saalisonnemme. Lappi antoi makeaa mahan täydeltä!
// Mikael Kukkonen
Erältä ja Elämästä 