Yksi erä meille

Suuntaan koirani Joikun kanssa yhdelle vaaralle, jossa sorsastusaikaan tapasimme metsopoikueen. Jätän auton tienposkeen noin vartin kävelymatkan päähän poikuepaikasta, ja Joikuhan saa laelle päästyä heti selvän vainun. Joiku jäljittää hajua kauhean kiireisen näköisenä, joten pysyn itse ihan hievahtamatta ja odotan, miten käy.

Puustalöytöhaukku alkaa 150 metrin päässä. Lähden varovaisesti ääntä kohti rinteeseen; haukku raikaa alarinteessä korkeassa kuusikossa. Gepsi näyttää etäisyydeksi 95 metriä, kun alan kiikaritähtäimellä tähystämään äänen suuntaan. Vanhat kuuset huojuvat tuulessa ja kun avaan kiikarin suojaläpät, tähtäyshän osuu vahingossa heti metson päähän!

Metson muu ruumis on usean välissä olevan puun peittämä, mutta tuulen huojuttamana oksastojen läpi näkyy kokonaan pää ja puoli kaulaa, joihin sillä hetkellä vieläpä aurinko osuu. Tämä täytyy ottaa varman päälle, ilman mitään kiirettä konttaamalla! Lähimaasto on kuitenkin niin risukkoinen, että ainut laukausvaihtoehto olisi vetäistä seisten käsivaralta laukaus päähän. Minun on pakko ryömiä rinnettä alas ja löytää parempi kohta.

Joiku haukkuu kiivaasti vielä tässä vaiheessa, mutta kun pikakelaan tunnin eteenpäin, on haukku katkeillut ja nuori koira käynyt muutamaan otteeseen tarkistamassa, mitä ensimmäiset 30 minuuttia kauempana ja seuraavat 30 minuuttia puun ympärillä konttaavalle isännälle kuuluu.

Joiku merkkaa pelkän hajun perusteella itsevarmasti yhtä kuusikon tuuheista kuusista, josta luultavasti metso ei missään vaiheessa ole karannut. Yritän kaikkeni, mutta isosta puusta on vain liian vaikea nähdä sitä, vaikka eri suunnista tähystelen. Kuurosateet vielä vaikeuttavat kiikarointia ikävästi sumentaen kiikaritähtäimen linssin.

IMG_20190914_200328.jpg
Epäonnistuneen tilanteen jälkeen Joiku luultavasti miettii, voiko isäntää enää tässä vaiheessa elämää vaihtaa.

Reilu tunnin haukkuneena Joiku kyllästyy ja jatkamme matkaa hämmentyneenä. Eipä ole noin käynyt ikinä ennen, että haukkulintu ilmeisesti kylmän viileästi jää lopulta puuhun kyhjöttämään! Puolen kilometrin jälkeen alkaa uusi haukku. Hiivin siihen, mutta kun olen muutamankymmenen metrin päässä, metso karkaa oksalta, parikymmentä metriä haukkupuun vierestä. Joiku jatkaa haukkuaan sinnikkäästi, mutta tulkitsen sen haukkuneen metsoa sivussa, joten kannustan sitä mieluummin seuraamaan tilanteesta paennutta metsoa. Kun astelen Joikun haukkupuun luo, karkaa päältäni ihan avoimelta oksalta edellisen linnun kanssa samaan suuntaan toinen metso, jota en nyt vain älynnyt koittaakaan nähdä!

Hämmennyn lisää ja luulen koiran olevan sekaisin, kun se jatkaa seuraavalle puulle vain haukkuen edelleen. Nyt haukku kohdistuu isokokoiseen haapaan. Otan pari varomatonta askelta, ja kolme koppeloa lähtee lentoon haavasta – sekä yksi lisää niiden seuraksi puusta, jonka ohi olen juuri kaksi metriä sitten kävellyt. Joiku ei lähde lintujen perään vaan haukku vain jatkuu seuraavalle haavalle, mutta eihän sentään siinä enää mitään ole. Paitsi yksi metso lisää, joka kohta rysähtää sekin siivilleen.

Sitten hämärään saakka metsästelen koiran kanssa ilman tapahtumia, mietiskellen vain, että mitenkähän nuo tilanteet noin niin kuin omasta mielestä nyt meni.

Joiku Erältä ja Elämästä suomenpystykorva metsästyskoira-2955.jpg
Ilta rauhoittuu ja on pari päivää aikaa latailla uutta uskoa tekemiseen.

Parin työ-/lepopäivän jälkeen hypätään suoraan seuraavaan metsästyskertaan. Meneillään on päivän kolmas haukkutilanne. Toisessa tilanteessa olimme jo lähellä onnistumista, kun seitsemän minuutin teerihaukussa onnistuin ryömimään 30 metrin päähän linnusta. Vielä oli kuitenkin pari puuta välissä, kun naarasteeri karkasi haukkupuun latvuksen havujen suojasta ja pelasti nahkansa.

Olen juuri tehnyt pitkät aamulenkit ja päästänyt Joikun autoon. Ajatuksena olisi siirtyä toiselle palstalle, jossa voisin ensitöikseni tehdä retkikeittimessä lounasta, mutta 12,5-vuotias sekarotuinen pystykorvani Mimmi on näköjään uinut läheisen joen yli – ja sen takaa kankaalla alkaa kimakka haukku. Mimmi yleensä haukkuu melko harvakseltaan, mutta nyt haukku on kiivas. Joiku tuskailee, kun ei saa mennä kaveriksi, mutta suljen auton ovet ja päätän kuunnella vielä hetken, kestääkö haukku vai ei. No kestäähän se!

Ajan autolla kantatielle, josta pääsen joen toiselle puolelle johtavalle tielle. Pääsen autolla noin 400 metrin päähän Mimmistä ja vapautan Joikun, joka pinkaisee häntä suorana ja heti kohta säestää Mimmiä moninkertaisesti  tiheämmällä haukullaan. Ja mikä parasta – haukku kestää!

Hiivin ja konttailen koirien haukulle puolisen tuntia, ja kun matkaa on enää 60 metriä, Mimmi aivan yhtäkkiä häviää vauhdilla takavasemmalle. Joiku jää huutamaan niille sijoilleen. Pian kuitenkin Mimmin suunnalta noin 150 metrin päästä kuuluu, kun metso naksuttelee nokkaansa ja Mimmi haukahtaa pari kertaa. Samantien kuuluu, kuinka metso rysähtää siivilleen ja vie myös Joikun haukultaan pois! Tuskallista odotusta jokunen minuutti, mutta Joiku palaa haukulleen ja hoitaa valtavalla tunteen palolla homman siihen pisteeseen, että lopulta parinkymmenen metrin päästä hahmotan möykyn puussa. Tuijotan sitä aikani miettien, onko se orava, näätä vai lintu – kunnes teeri liikauttaa päätään ja totean, että poks – vihdoinkin yksi erä meille!

Joiku Erältä ja Elämästä suomenpystykorva metsästyskoira-2930
Puolitoistavuotias suomenpystykorva Joiku ja saaliin saamisen riemua!

Pudotuksen jälkeen pidän pitkän lounastauon, mutta vielä samana päivänä Joikusta näkee uuden innon syttyneen. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka sitten muutaman lepopäivän jälkeen ensi kerralla mennään! Tulossa on tälle syksylle vielä metsästysreissuja ainakin täällä Pohjois-Karjalassa – ja lokakuussa lähdetään pari kertaa Lappiinkin.

// Mikael Kukkonen

Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa pysyäksesi kartalla tulevista jutuistamme! Katso myös muut artikkelimme aiheesta kanalinnut!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s