Rajua sapetusta ja onnen kyyneleitä!

Metsoksi tunnistamani lintu lähtee mäntykankaalta lentoon ja pakenee vasemmalle. Lähden jäljittämään sitä hiipimällä varovaisesti sen lentosuuntaan. Kuljen metsän läpi seuraavan hakkuuaukon reunaan saakka. Pälyilen kaukana olevaa hakkuuaukon takareunaa – puolikas varovainen askel lisää ja lintu tulee yllättäen näkyviin. Sepä ei ollutkaan hakkuun takana puolessa kilometrissä vaan heti pian etuvasemmalla hakkuun reunapuussa, korkeimman kuusen latvassa, joka kovassa tuulessa huojuu puolelta toiselle – vain suurinpiirtein sadan metrin päässä minusta!

Laskeudun välittömästi mahalleni. Valitsen rihlakosta käyttöön luotipiipun, mutta avotähtäyksellä kovassa tuulessa heiluvaan puuhun tähtääminen tuntuu epätoivoiselta. Kuusi taipuu tuulessa useita metrejä vasemmalle ja heijaa kohta toiseen suuntaan. Yritän ennakoida heijausliikkeen taitekohdan, jossa lintu saisi osuman, mutta samalla tuskailen silmieni kanssa – ikinä ei näin paljoa ole tarvinnut sataan metriin ampuessa siristellä! Pahentuneesta hajataitosta ja myrskytuulesta huolimatta on uskallettava tehdä ratkaisu. Laukaus menee ohi, voi turkanen! Lintu vilkaisee nopealla pään liikkeellä ilmeisesti oikealta puoleltaan viuhahtavaa luotia, mutta jää vielä latvaan.

Siinä se nyt on: niin lähellä mutta kuitenkin tavoittamattomissa. Menossa on kanalintukauden päätöspäivän viimeinen tunti ennen pimeää. Aseiden kanssa kokemani epäonni pilasi tänä syksynä monta hyvää reissua, ja kun pentukoiran koulutuksen vuoksi jätin hyvän lintukannan alueilla ampumatta valtavan määrän helppoja pudotuksia, jäi syksyn saalis heikoimmaksi kymmeneen vuoteen. Koirakaan ei ole tilannetta sotkemassa, niin eikö yksi laukaus nyt kauden umpeutuessa olisi voinut mieluummin jättää kaudesta hyvän jälkimaun kuin pahentaa kaiherrusta? Ajatukset virtaavat kauden alkupuolen traumaattisiin hetkiin.

Mikaelin koira suomenpystykorva Joiku Koppelokankaan Joiku Erältä ja Elämästä metsästysblogi blogi erätarinoita metso korpimetso.jpg
Mietteliäs Joiku syyspäivän kääntyessä iltaan.

Koko syksy on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Kerroinkin aiemmin ikävistä takaiskuista, kun asesepän viivyttelyn vuoksi jäin ilman toimivaa haulikkoa. Epäonneni aseideni kanssa oli jo lähellä päättyä, kun hankin pystykorvamiehen kompromissiaseeksikin kutsutun rihlakon. En edes ehtinyt käydä ampumaradalla kokeilemassa asetta ennen kuin aseen luotipiipulle tuli jo ensimmäinen testimahdollisuus tositilanteessa. En ole paha asehifistelijä tai välineurheilija, joten oman säväyksensä toi se, että satuin olemaan metsällä kovimman tuntemani tarkka-ampujan kanssa. Hän kyseenalaisti koko aseen metsästykseen ottamisen ja sanoi, ettei ikinä luottaisi aseeseen, jolle hän ei itse ole laatinut omia lentoratataulukoitaan ja ampunut tuhansia harjoituslaukauksia. Koeta nyt sitten kaverille vakuuttaa, että kyllä se luoti piipusta suurin piirtein osoitettuun suuntaan lähtee!

Koiran haukku räjähtää ilmoille aurinkoisessa syysiltapäivässä. Muutama lintu lähti koiran edestä jo aiemmin, mutta tämähän kuulostaisi jäävän haukuttavaksi – miten jännää! Haukku kuuluu hakkuuaukon suunnalta ja kun hiivin haukun suuntaan, silmiini avautuu unohtumaton näky: kuusen lähes paljaalla alaoksalla iso mustan silhuetin lintu, teeri tai metso, kurottautuu kaula pitkänä kohti puun alla haukkuvaa koiraa! Joiku on aivan vauhkona, eikä linnun ja koiran katsoessa toisiaan silmästä silmään tule haukkuun pientäkään katkosta.

Etsin katseellani puun runkoa, josta saisin tukea luotipiipulla ampumiselle, ja lähden ryömimään varoen sitä kohti. Ryömin runsaan katajikon suojassa aivan sydän kurkussa kolmeen eri potentiaaliseen ampumapaikkaan, mutta joka kerta, kun kohottaudun runkoa pitkin ylöspäin ottamaan puun kyljestä tukea laukaukselle, asettuu minun ja linnun väliselle linjalle puu, joka estää suoran näköyhteyden lintuun. Joudun ylittämään kaatuneen haavan päästäkseni etenemään ja sisälläni käy huuto ”Nyt se ainakin karkaa!”, mutta onnistun kuin onnistunkin pääsemään ohuen koivunraipan tyvelle. Tuki on heikko ja tähtäys hutera, mutta onni on myötä: luoti läpäisee linnun ja pudottaa sen suoraan Joikun kitaan! Juoksen onnesta kyynelehtien kehumaan koiraa.

Melkoinen ylläri – Joiku näyttää aloittavan samasta, mihin kaksi vuotta ja yksi päivä aiemmin edellinen suomenpystykorvani Rocky lopetteli: korpimetsokukon haukkumiseen. Mutta pian jatkuva asepainajaiseni palauttaa minut maan pinnalle, kun – uskomatonta mutta totta – uuden rihlakkoni perä katkeaa! Kaatumisessa rikkoontunut perä korvataan vakuutusyhtiön piikkiin ja asiaa hoitaneen aseliikkeen ympäri Suomen ulottuvassa puhelukierroksessa löytyy vain yksi aseeseen sopiva perä, joka kuitenkin ehtii jo seuraavalle metsästysreissulle mukaan. Perä on käyttämätön ja sopii aseeseen kuin valettu, mutta osoittautuu kiikaritähtäimen kanssa tarkoitetuksi kiväärin peräksi eikä tasajyvällä ampumiseen soveltuvaksi haulikkoperäksi – mutta tällä mennään!

Finnclassic Marocchi Finn 512 SD kivääriperä
Rihlakon katkenneen perän tilalle vaihtui liian korkealla poskipakalla oleva kivääriperä.

Lähden perjantaina raskaan työviikon jälkeen viikonlopuksi metsästysmaille ja ehdin vielä tekemään parin tunnin lenkin Joikun kanssa. Alkaa jo hämärtää, kun sakeaa alikasvospuustoa kasvavassa rämemännikössä alkaa haukku. Olisipa aina yhtä helppo mennä haukulle: on juuri sopivan hämärä, todella reilusti näköestettä alikasvoskuusista sekä paksu sammalkerros, jossa voin kyyristyneenä kävellä varsin rivakasti ilman risahduksia noin 25 metrin päähän, jossa vasta alan tutkailemaan linnun tarkkaa sijaintia. Tiedän linnun jo koppeloksi, sillä kuulin sen esittäytyvän koiralleni haukun alkaessa. Lintu tuskin pystyy hämärässä näkemään kasvojani, vaikka näköyhteys paljastuu minun ottaessa sivuaskelta. Huojentunein mielin nostan aseen suorittamaan helpon mutta nuoren koiran kehityksen kannalta tärkeän pudotuksen; tähtäinjyvä asettuu silmän ja linnun kanssa samaan linjaan, rihlakon ylisuuri poskipakka painautuu poskeani vasten ja liipasinsormi antaa hauleille lähtökäskyn. Valtava koppelo säikähtää henkensä edestä, kun viisikymmentä grammaa ruudinsiunaamaa lyijyä lentää juuri täpärästi sen yli! Saalis pakenee yhtä tavoittamattomiin kuin hetki sitten huojentunut mieleni!

Ajelen eräkämpän pihaan, mutta ajatuskin veden ja puiden kantamisesta, kaikkien tilojen lämmittämisestä sekä yksin illallisen valmistamisesta sähköttömällä kämpällä saa minut vain tuijottamaan eteenpäin. Olen väsynyt ja niin käärmeissäni sekä aseelleni että itselleni, kun en tilanteessa muistanut huomioida uuden perän vaikutusta osumaan, että soitan vaimolleni ja kysyn, saisinko sittenkin tulla kotiin yöksi. Lepäilen lauantaipäivän ja mietin, olisiko ihan älytöntä ajella edestakaisin hakemaan sunnuntaina revanssia koppelosta.

syksy lokakuu pohjois-karjala joiku metsästys suomenpystykorva.jpg
Suomen kansalliskoira Joiku sumuisessa pohjoiskarjalaisessa havumetsässä.

Sunnuntain keli on täydellinen: kaksi astetta plussalla, kaksi metriä sekunnissa tuulta ja sopivan pilvistä. Kuinka nautinnollista onkaan kulkea energisen lintukoiran kanssa, kun riistan hajut leijuvat laajalle ja sieltä täältä koira pöläyttelee lintuja lentoon. Joikun hakutyöskentely on kehittynyt ensimmäisenä syksynä vajaa vuoden ikään nähden ihan kohtuullisesti, mutta onnistumisia ja kokemusta erilaisista lintutilanteista tarvitaan lisää. Mielessäni siintää erityisesti perjantain paikka, jota lähestyn äärimmäisellä varovaisuudella jo kaukaa. Koppelon haluaisin näillä paikoilla muutoin jättää mieluummin henkiin, mutta pentukoiran haukkuun sen elinpäiville tulisi riittävän arvokas loppu.

Lähestyn perjantain koppelopaikkaa rämeen poikki toisesta suunnasta kuin viimeksi, mutta Joiku vaikuttaa jo arvaavan, minne ollaan matkalla, ja ulottaa hakunsa normaalia kauemmaksi. Kävelen perässä ja katson gps:stä, kuinka Joiku saapuu juuri perjantain epäonniseen metsänkohtaan, kun sydämeni hyppää kurkkuun Joikun suunnasta yllättäen kuuluvasta äänestä: metso röhkäisee muutaman kerran ja koiran haukku räjähtää ilmoille! Ehdin hiipiä viitisentoista sekuntia, kunnes kuuluu valtava rymähdys ja näen ison mustan hahmon vilahtavan puiden välistä vajaa sadan metrin päässä minusta. Metso päästelee kummallisia kurkkuääniä lentäessäänkin ja rysähtää toiseen puuhun jonnekin minusta katsottuna vasemmalle etuviistoon. Joiku menee perässä ja uusi haukku alkaa kiivaana! Ehdin hiipiä haukulle päin puolisen minuuttia, kunnes metso rysähtää jälleen siivilleen ja lentoäänen perusteella pakenee suoraan poispäin, miten harmillista! Kesken lennon kuuluu vielä kaukaa metson ääntelyä, ikään kuin sillä olisi poikkeuksellisen paha päivä. Metson päivä senkun synkistyy, kun Joiku löytää sen vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa haukku kestää paremmin ja viiden minuutin päästä meillä on pentukoiran ensimmäinen ukkometso kentässä!

Ukkometso suomenpystykorva Joikun onnistuneesta työskentelystä
Suomenpystykorva Joikun (9 kk) ensimmäinen metsokukko.

Takaisin nykyhetkeen ja vasta ampumaani ohilaukaukseen myrskytuulessa. Mieli myllerryksessä kaivan taskun pohjalta luotipiippuun vaihtoluodin. Sitten tuntuu kuin maailma pysähtyisi: äänettömässä syysillassa ulvova tuuli päättää yllättäen pidättää hengitystään hetken. Niin teen minäkin, samalla, kun puristan liipasimesta. Kuuluu laukaus – ja valtava läsähdys – sulkia, siivenkappaleita ja linnun sisuskalut pärskähtävät ympäriinsä. Kuin ilotulitusraketti.

Jo matkalla linnun luo huomaan maassa lojuvasta irrallisesta siiven kappaleesta, etteipä tähtäimessäni ollutkaan tavallinen metso. Ammuin juuri ensimmäisen kivipiiraosumani ikinä ja samalla syksyn toisen korpimetsokukon! Toinen puoli linnusta puuttuu lähes kokonaan.

Tilanteesta jäi jännä jälkimaku. Kyllä oli erikoinen syksy täynnä kummallisia käänteitä tilanteissa. Lisäksi talven yli aina kesään asti minua kalvoi kysymys ampumani korpimetsokukon seurassa olleesta naaraslinnusta, joka lähti samasta tilanteesta eri suuntaan: oliko korpimetsovanhuksen seuraan lyöttäytynyt teeri- vai metsonaaras, vai olisiko naaraskin voinut olla korpimetso? Haluatko tietää tähän vastauksen?

// Mikael

Seuraa meitä, niin pysyt kartalla tulevista jutuistamme!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s