Korpimetso

(Epäonnistumaan tuomitun jahtireissun viimeinen osa)

Pääsemme liikkeelle hyvin levänneenä, sillä varhainen teerien kyttääminen ei houkutellut kumpaakaan ulos kovan tuulen vuoksi. Päätämme tutustua kiinnostavan oloiseen jylhien mäntymetsien alueeseen. Suuntaamme ensin autolta noin kilometrin päässä olevalle purolle, jossa päätämme haarautua puronvartta eri suuntiin.

”Onko se metso vai iso ukkoteeri?”

Männikkökankaalla on mukavasti katajapuskia – niiden suojissahan voisi lymytä jotain. Hiivin pehmeässä sammalessa täysin äänettömästi ja yhtäkkiä tapahtuu! Tunnistan koirien edestä karkaavan linnun korpimetsokukoksi ja ajattelen, että tuo on nyt pakko saada alas! Harvinaisesta teeren ja metson risteytyksestä en ole osannut edes unelmoida ja nyt sellainen jää oksalle koirien haukkuun! Lintu putoaa osumasta suoraan koirien hampaisiin ja sitä niiltä ottaessa totean, että korpimetso se tosiaan on – ja vieläpä aikuinen komea yksilö! Reissuhan saikin yllättävän käänteen!

IMG_20161005_122149 muokattu.jpg
Elämäni ensimmäinen korpimetso teki reissusta kertaheitolla ainutlaatuisen.

Ihmettelemme tovin yllättävää saalista ja sovin saman tien puhelimitse, että lintu täytetään kaverin isän kokoelmaan. Vaihdamme paikkaa ja kierrämme parin tunnin lenkin rinnakkain. Mame ampuu pyyn ja kohta sen jälkeen minun edestä lähtee teeri, joka saa poikittaislennosta täysosuman. Lenkin loppupuolella Rocky ja Mimmi ajavat teeripoikueen lentoon; yksi niistä erehtyy nousemaan korkealle mäntyyn aivan namupaikalle ja päätyy helpoksi saaliiksi. Reissun kruunaa viimeisen päivän upea pakkasaamu, jolloin teeriäkin lentää mukavasti. Mame ampuu kiväärillä komean ukkoteeren ja tällä kertaa lintu putoaa kuten sen kuuluukin pudota – kuolleena puun alle. Pidämmekin viimeisen päivän lyhyenä; laitamme kämpän kuntoon, juomme kahvit ja lähdemme hyvillä mielin ja virkeinä kotiin päin.

Mun ja Mamen keskustelu eräkämpällä ennen nukahtamista: ”Viime yönä heräsin, kun kuu valas tuon ikkunan.” ”Se on muuten melko iso kala se kuuvalas.” ”Haloo, sehän on nisäkäs!”

WP_20161005_007 (2).jpg
Lokakuun hento auringonpaiste, isot tulet, hyvä seura ja huonot vitsit.

Reissun takaiskuja toisensa jälkeen sisältänyt alku herätti väistämättä kysymyksen, että onko tämä reissu tuomittu epäonnistumaan? Kannattaako meidän väsyttää itsemme hämärästä hämärään rämpimisellä, jos mikään ei onnistu? Onneksi siinä vaiheessa vain hylkäsimme odotukset suurista saaliista ja päätimme avoimin mielin – nautitaan siitä, mitä meillä on ja annetaan hyvälle päivälle mahdollisuus.

Tuntuu, että elämässä muutenkin perättäiset epäonnistumiset ja niiden keskellä koettu väsymys ovat omiaan herättämään meissä saman tunteen: onko minut tuomittu epäonnistumaan? Oli kyse epäonnisesti alkaneesta jahtireissusta, pitkittyneestä työnhausta, toivottomasta rakkauden kaipuusta, taloudellisten tai terveydellisten haasteiden kanssa taistelusta – tärkeintä on vain antaa hyvälle mahdollisuus. Kun ”saalisodotukset” eivät täyty, voi huomaamattaan jäädä iloitsematta kaikesta siitä, mikä on arvokkaampaa. Jos katseen voi kohdistaa siihen, mikä on hyvin, voi elämänsä saalis pompata esiin – kuin katajapuskasta – hetkenä minä hyvänsä.

dav
Annetaanpa hyvälle mahdollisuus. Cheers!

Jospa tänään päätettäisiin antaa hyvälle mahdollisuus – mitähän se voisi omalla kohdalla tarkoittaa käytännössä?

-Mikael

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s