Metsästyksen välivuosi?

Uusi metsästyskausi käynnistyy, ja jahdin valmistelut ovat useissa kodeissa hyvää vauhtia käynnissä. Takanani on kaksikymmentäneljä vuotta metsästäjänä, ja nyt metsästysvuoden käynnistyessä olen ensi kertaa tällaisen kokonaan uuden tilanteen edessä. Tilanteen, johon väistämättä liittyy monenlaisia tunteita. Koko alkuvuoden minusta on tuntunut ikään kuin päästäisin jostakin irti saadakseni tilalle jotain uutta. Siitä haluan kertoa teille tarkemmin.

Aloittaessani metsästyksen, 14-vuotiaana, minulle kerrottiin, että joka seitsemäs metsästäjä pitää välivuoden metsästyksestä. Ajattelin, että ehkä itsekin viettäisin välivuotta vaikkapa juuri seitsemäntenä vuotena metsästyksen aloittamisesta – miksipä sapattivuosi ei välillä tekisi ihan hyvääkin?

Metsästelin lähimmillä valtion lupa-alueilla monta vuotta ilman koiraa asuessani Äänekoskella vuoteen 2003 saakka. Sen jälkeen tutustuin Kainuun lupa-alueisiin, ja Pohjois-Karjalan Joensuuhun muutettuani olen pääasiassa metsästellyt Lieksan ja Ilomantsin valtionmailla. Voin siitä olla hyvilläni, että minulle on aina hakiessani myönnetty kausilupa johonkin hakemistani alueista. Kausiluvat valtion maille haetaan aina huhtikuussa, ja tämä on nyt yhtäjaksoisesti ensimmäinen vuosi kymmeneen vuoteen, kun jätin kausilupahakemuksen laittamatta.

ensimmäinen metso mikael kukkonen erältä ja elämästä välivuosi äänekoski kivetty
Ensimmäisen metsoni ammuin Äänekosken Kivetystä isäni vanhalla yksipiippuisella Baikalilla, johon minulla oli rinnakkaislupa ennen oman aseen hankintaa.

Alun perin metsästysharrastukseni sai alkunsa valtavasta poltteesta kanalintujen – ja etenkin metson pyyntiin. En osaa tarkasti sanoa, mistä kipinä syttyi, mutta muistan, että halusin lapsena oppia lukemaan voidakseni lukea metsästäjän opasta ja oppia metsosta. Jo ihan pikkupoikana tunsin vereni kiehuvan, kun sain innostettua isäni tai Tapio-setäni kertomaan minulle metsästystarinoita. Ympärivuotisesti näin unia jännittävistä metsästystilanteista metsometällä, ja aina luonnossa liikkuessani olin aistit virittyneenä yrittäessäni havaita niitä.

Minulle opetettiin kotona, että suomenpystykorvat ovat ikäviä räksyttäjiä, joten opin asennoitumaan niihin negatiivisesti jo varhain. Kuulin eräästä tuttavasta, jolla oli Kivetyn Pitkäsenkankaalla kolme metsoa haukussa, mutta ne jäi ampumatta, koska koiran merkintä oli ollut huono. Ihmettelin, että eihän tuollaisessa touhussa ole mitään järkeä – kyllähän metso pitää saaliiksi ampua viimeistään, jos sen pääsee näkemään!

Erään kerran metsällä, päivänä kun olin ampunut elämäni ensimmäisen metson, kohtasin suomenpystykorvan. Eteläsuomalaisen metsästäjän nuori koira ei ollut aiemmin päässyt näkemään metsoa yhtä läheltä, niin annoimme sen hurmioitua vasta pyydetyn metson hajuista. Kuitenkin se, miten tuo typeräksi räksyttäjäksi leimaantunut otus kohtasi minut, jätti minuun pysyvän jäljen. Minulle tulisi suomenpystykorva.

Metsästys koiran kanssa muutti kaiken. Sen lisäksi, että se helpotti saaliin saantia huomattavasti, se alkoi vaihtamaan fokustani pelkästä saaliin tavoittelusta muihin asioihin. Saaliin saaminen ei enää ollutkaan niin vaikeaa, että jokainen tilanne olisi täytynyt hyödyntää äärimmilleen. Tärkeimmäksi nautinnoksi alkoi muodostua koiran luontaisten viettien varassa tapahtuvan työskentelyn seuraaminen. Rockyn kanssa harrastaessa opin metsoista yhtä sun toista. Huomasin, että vakiopaikkojen emolinnut säästämällä voin samoilta paikoilta korjata satoa joka vuosi. Vastuullinen metsästys alkoi sen myötä nostaa päätään. Aloin nähdä ympärilläni intohimoisia kalastajia ja metsästäjiä, joita yhdistivät sanat: rakkaus lajia kohtaan tuo mukanaan vastuullisuuden.

Ilomantsi metso metsästys suomenpystykorvalla Rocky haukkuva lintukoira erältä ja elämästä mikael kukkonen
Ensimmäinen Rockyn haukusta ampumani metso Ilomantsissa syksyllä 2005.

Rockyn hyvät vuodet metsästin innolla, ajatuksella ”koskaan ei voi tietää, milloin tämä on viimeinen syksy”. Kun Rocky kuoli, alkoi metsässä kulkeminen tuntua tyhjältä. Tuntui, että olin täyttänyt jo kaikki siihen astiset unelmani metsästyksessä. Toisena koiranani ollut sekarotuinen Mimmi alkoi myös vanheta, eikä sekään pelannut linnulle enää kuin nuorena. Tuntui, että metsästyksellä ei ole minulle enää mitään annettavaa. Ensimmäistä kertaa koskaan vähintään yhden välivuoden pitäminen alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta.

Jatkuu ensi numerossa, josta kuulet ensimmäisenä seuraamalla meitä Facebookissa.

Mikael

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s