Hyvästi Pohjois-Karjalan erämaat!

(Tämä on jatkoa aiemmalle kertomukselle, jonka löydät klikkaamalla tästä!)

Kun ensimmäinen suomenpystykorvani Rocky kuoli, aloin pohtia välivuoden pitämistä metsästyksestä, sillä Rockyn kuoleman jälkeen metsästys ei tuntunut enää tarkoituksenmukaiselta toiminnalta. Vierähti puolisen vuotta, ilman että kotiani olisivat piristyttäneet suomenpystykorvan elkeet, mutta sitten alkoi tuntua, että johonkin olisi päästävä vaikka edes näkemään pystärin pentuja. Ja onko vaikea arvata, mihin se johtaa, kun vaimon kanssa käypi pentuetta katsomassa?

Joiku Mikael Kukkonen suomenpystykorvan pentu susivahinko metsästys erältä ja elämästä blogi

Joiku-pentu muutti meille pääsiäisenä 2018 lieksalaisesta Koppelokankaan kennelistä, epämieluisaksi syntymäpäivälahjaksi vanhalle Mimmi-tädille. Puhuin kavereilleni hieman leikilläni Joikun ensimmäisestä syksystä metsästyksen välivuotena, sillä ilman pennun ottamista olisin varmaan välivuoden saattanut pitää. Minusta tuntui tavallaan siltä, että vietinkin taukoa omasta harrastuksestani, mutta kävin metsällä koiran takia.

Metsästys ilman suuria saalistavoitteita olikin hyväksi nuoren koiran kehitykselle. Pystyin jättämään ampumatta linnut, joita Joiku haukkui pelkän hajun perusteella; kun saman vaikeustason tilanteista oli jo saatu pudotuksia, voi koiralta vaatia linnun tarkkaa merkintää katseella ja seurantahaukkuja. Halusin välttää yli-innostamasta koiraani ylenpalttisilla saaliilla, sillä huomasin Joikusta jo pienenä, että se käy helposti niin ylikierroksilla, ettei kykene keskittymään huolelliseen työskentelyyn. 

Viime vuonna aloitinkin Joikun kanssa kanalintukauden itselleni ensimmäistä kertaa Ruotsissa, ja lokakuussa tutustuimme kohtalaisen laajasti Lapin kairoihin. Teimme Pelkosenniemeltä käsin muutaman lähipaikkakunnan eri lupa-alueille kaksi kanalinnustusreissua – blogin merkeissä yhden ja kaverini Samuelin kanssa toisen. Löysimme hyviä ja linturikkaita maita, mutta havaitsin pettymyksekseni myös sen, että Lapin maastot eivät keskimäärin vedä vertoja esimerkiksi Pohjois-Karjalan erämaille. Metsät ovat Pohjois-Suomessa erittäin hitaasti uusiutuva luonnonvara, ja lähes kaikki metsätalouden hakkuiden piiriin tulleet metsät ovat vielä pitkään virkistyskäyttöä ajatellen käyttökelvottomia. Kun Pohjois-Karjalassa parhaat lintumaat löytyvät usein metsätalouden monikäyttömetsistä, joutuu Lapissa samankin lupa-alueen sisällä tekemään pitkiä siirtymiä sopivia maastoja löytääkseen.

Tein Joikun ensimmäisenä ja toisena syksynä mahdollisimman paljon lyhyitä metsälenkkejä, mutta saalista ammuin vähemmän kuin kymmeneen vuoteen. Arvelin, että aiempaa pidemmän linnustuskauden puitteissa joudan kyllä käymään metsällä niin paljon, että joka tilanteesta ampumalla saaliskiintiöni täyttyisi tarpeettoman varhain. Viime syksyn lopussa laskin käyneeni Joikun kanssa metsällä viitenäkymmenenä päivänä yhden syksyn aikana. Se laittoi minut pohtimaan, mitä riskejä myös otan viettäessäni koirani kanssa niin paljon aikaa luonnossa.

Olin esimerkiksi viime syksynä Joikun kanssa kanalintumetsällä viikonloppuna, jolloin samalla paikkakunnalla sudet tappoivat kaksi metsästyskoiraa. Lisäksi eräänä päivänä, kun tein Joikun kanssa pitkät lenkit aamupäivällä ja siitä noin kymmenen kilometrin päässä iltapäivälenkit, tappoivat sudet samana päivänä metsästyskoiran juuri näiden kahden lenkin välissä. Mielestäni SusiLIFE -hankkeen asiantuntijat käytännössä pilkkaavat sekä suomalaisia perinteitä että susiongelmista kärsiviä harvaan asuttujen alueiden asukkaita, elinkeinonharjoittajia ja harrastajia esittämällä ratkaisuvaihtoehtoina aivan mielivaltaisia ja toteuttamiskelvottomia ehdotuksiaan. Toki he vain tekevät työtään ja varmasti yrittävät parhaansa; vika ja sen ratkaisu ovat muualla.

Koirallani Joikulla on erinomaisen vahvat riistaveret, mutta se ei ole läheskään pelkkä metsästyskoira. Se on perheenjäsen, kuten toki monet muutkin niistä sadoista kotieläimistä, joita parisataapäinen susikantamme on raadellut kappaleiksi lähivuosina. Joikun edesottamukset Facebookissa tuovat iloa etenkin monille yksinäisille ja vanhoille ihmisille. Koirana Joiku on isoegoinen mutta herkkä mammanpoika ja rotuunsa nähden erittäin miellyttämishaluinen yksilö. Olemme panostaneet vahvan suhteen kehittymiseen, ja vaikuttaakin siltä, että tottelevaisuuskoulutus- ja pentukurssit, vaikka ne ajoittuivatkin osittain metsästyskauden päälle, olivat erittäin hedelmällisiä investointeja. Vapaana Joiku kuuntelee omistajiaan ja metsälläkin se keskittyy puhtaasti metsoihin ja teeriin. Soisin rakkaalle perheenjäsenelleni mieluummin minkä tahansa muun lopun, kuin joutua susien repimäksi.

SusiLIFE-hankkeen tiedotteessa julkaistiin kartta alueista, joilla koiran kanssa metsästystä suositellaan välttämään. Toivoisin Pohjois-Karjalan maakunnan päättäjiltä suoraa kannanottoa siihen, että ainakin itselleni se kaikkein ratkaisevin osa maakunnan veto- ja pitovoimaa on nyt menetetty Pohjois-Karjalasta.

Suden laajan reviirin vuoksi on mahdotonta perustella uskottavasti sitä, että Suomessa olisi tai mahtuisi olemaan oma elinvoimainen susikanta; nämä ovat Venäjän valtavan populaation länsireunaa eivätkä missään määrin uhanalaisia. Siksi sutta tulisi Suomessa hoitaa joko niin, että jokainen haittaa aiheuttava yksilö tai lauma poistetaan aina nopeasti – tai vaihtoehtoisesti koko susikanta rajattaisiin Suomesta pois, mikäli populaatio ei sovellu rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Rinnakkaiseloon voi olla mahdollista päästä, jos suden kannanhoidollisen metsästyksen myötä sudelle palautuu sen luontainen arkuus ihmistä ja koiran haukkua kohtaan. Mutta sitä ennen en voi kuin kokonaan luopua rakkaasta harrastuksestani Pohjois-Karjalan erämaissa ja kehottaa jokaista allekirjoittamaan kannanhoidollista metsästystä koskevan kansalaisaloitteen.

Eräänä kesäiltana kävin hyvästelemässä viimeisten viidentoista vuoden aikana rakkaiksi tulleet maastot Lieksan ja Ilomantsin suunnilla. Haikeaksi veti mielen, ja jotain siitä haluan kuvata lausumalla alla olevat jäähyväissanani:

Mäkikankaan horsmat-8212

Taakseni jäivät
Nämä itäiset erämaat
Täynnä kauneutta, pian eilistä
Joka kuihtua ehtii ja kuolla
Ennen kuin kulkija kukaan

Lain joutavi nauttia
Silmäystä niistä

Hyvästi, Pohjois-Karjalan erämaat, minun tulee teitä ikävä! Ja enpä olisi viime syksynä Lapin kairoihin tutustuessani ja kahden reissun verran eräässä vuokramökissä viettäessäni arvannut, että löytäisin uuden kotini samalta karttalehdeltä. Uusi seikkailu on alkanut!

Mikael Kukkonen

Seuraa meitä Facebookissa, niin pysyt kuulolla uusista jutuistamme!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s