Joikun kaksi metsoa

Joikun haukku alkaa hetki ennen auringonnousua! Se ilmeisesti sai kevyestä pakkastuulen vireestä vainun jo autolle, tai ainakin siltä vaikuttaa, kun gepsin jälkiloki näyttää lähes suoraa viivaa 350 metrin päähän. Itse olen ehtinyt nousta rinnettä vasta viitisenkymmentä metriä kohdasta, jossa Rauli jätti minut tienposkeen sillä ajatuksella, että tämän päivän aikana otamme selvää tästä vanhojen metsien suojelualueesta.

Haukku raikaa, ja kolmelta eri suunnalta kantautuu teerien pulputusta. Tällaisena kuulaana aamuna ne tosin voivat kuulua lähes miten kaukaa hyvänsä, mutta ainakin päivän kohteemme ensivaikutelma on ilmeisen linturikas! Joikun haukku on tasainen mutta niin harva, etten ole kovin toiveikas ampumaetäisyydelle pääsystä – kaikesta päätellen lintu on jonkin korkean puun latvuksessa ja kuulee lähestymisyritykseni jo kaukaa. Kuvaan Instagramin omapäivääni pienen videoklipin, ja päätän edes yrittää parhaani. Lintu sentään antaa Joikun paukuttaa haukkua, ja haukku kiihtyy minuutti minuutilta kiivaammaksi!

Suurten kuusten ryhmää näkösuojana käyttäen koitan ajoittaa jäätyneen maan rasahdukset koiran haukun rytmiin. Kun GPS näyttää koiran etäisyydeksi sata metriä, otan vielä joitakin askelia, kunnes näen kiivaasti haukkuvan Joikun: sen hievahtamaton katse ja sulossoinnut kohdistuvat jyrkästi yläviistoon, kohti valtavan lakkapääpetäjän latvaa! Laskeudun vatsalleni, työnnän reppua hiukan vasemmalle puolelleni, ja lähden sieltä hakemaan tähtäystä latvan kärjessä aamuaurinkoa odottavaan aarniometsän kuninkaaseen.

Varma laukaus, ja nautin Joikun kanssa jo päivän ensimmäisen riemukkaan taukomme ennen kuin Rauli on – todennäköisesti useiden kilometrien päässä illan kohtaamispaikallamme – vielä ehtinyt juuri havaintoja saada. Hän onkin näköjään laittanut viestiä, että lintuja lensi tien suunnasta kohti kulkureittiäni. Aion kuitenkin kulkea vaarojen takaa sen verran etäällä tiestä, että ne tuskin reitilleni sattuvat.

Metsästystilanteen videokooste Instagram-tarinaan kuvaamistani klipeistä.

Päivän mittaan kuulen muutamaan otteeseen toisten koirien haukkuja, joista jokainen päättyy laukaukseen. Taitaa olla hyvä päivä muillakin kuin minulla! Vielä kun Raulille saisimme pelattua hyvän metsotilanteen, josta hän saisi ensimmäisen metsonsa, niin reissu saisi täyttymyksensä. Eilen sitä jo yritimme toisaalla, mutta päivän ainoat pudotukset sattuivat tulemaan minulle. Jotta molemmilla säilyisi ilo kaverin onnistumisista kohtuullisena, toivon onnistumista tässä vaiheessa kaverille jo itseäni enemmän.

Päivän mittaan Joikulla on muutama hyvä teerihaukku, mutta niistä jokainen katkeaa ennen kuin pääsen edes näkemään juuri haukussa olevaa lintua. Parvessa olevia teeriä on mielestäni juuri tästä syystä ikävä metsästää – lähes aina joku muu kuin haukussa oleva lintu karkaa ja vie samalla haukkulinnun mukanaan.

Suomenpystykorva, Lapin aarniometsät ja metson metsästys – ainutlaatuinen yhdistelmä suomalaista eräperinnettä.

Tapaan Raulin noin tunti ennen hämärää. Hän on saanut havaintoja sekä metsoista että teeristä, mutta reppuun asti niitä ei vielä ole päätynyt. Jatkamme matkaa yhdessä, ja toivomme, että saisimme vielä lintuhaukun, johon hän pääsisi hiipimään.

Kaksi metsoa vievät Joikun mukanaan. Puolen kilometrin päässä alkaa haukku, joka jää alle minuutin mittaiseksi. Pian metsot rysähtävät puuhun johonkin aivan meidän lähelle! Emme kuitenkaan pääse kuulohavaintomme suunnasta yksimielisyyteen, ja tilanteesta hämmentyneenä pilaamme tilanteen liikkumalla ennen Joikun paikalle tuloa. Kuulohavainnon suunta olikin molemmilla ollut oikein, metsot vain olivat tulleet luultua lähemmäksi, aivan haulikkomatkalle.

Autolle on matkaa puolisentoista kilometriä, kun erkanemme maastonmuotojen ohjaamana hiukan kauemmaksi toisistamme. Ylitseni lentää Raulin suuntaan iso parvi ukkoteeriä, ja koitan suhauttelemalla ensinnäkin herättää Raulin huomion, ja toisaalta kannustaa teeriä jäämään lähistölle puihin, mutta turhaan. Yhtäkkiä iso metso säikäyttää minut lähtemällä ihan lähietäisyydeltä, ja suuntaa loivaa rinnettä samaan suuntaan kuin minäkin – sehän passaa!

Joiku vilahtaa ohitseni aurinkoisessa pakkassäässä.

Taivas punertaa komeasti auringonlaskussa, kun hiivin rinnettä alaspäin jännittäen, vieläkö sama metso näyttäytyisi. Mietin, kuinka erilaista metson jäljitys on täällä Lapissa verrattuna esimerkiksi itselleni tutumpiin Pohjois-Karjalan maihin. Joikun haukahdukset katkaisevat mietteeni, ja vielä muutaman askeleen ottamalla näkökenttääni paljastuu upea näky: silmäni tavoittavat rinteen alareunan suurista kuusista puolessa puussa kylki minuun päin kököttävän valtavan metsokukon silhuetin! Etäisyysmittarini ei näin hämärässä anna lukemaa, mutta gepsin mukaan koiraan on matkaa 270 metriä. En ikinä ole radallakaan ampunut yli 150 metriin! Missä Rauli on? Saanko tilanteen pelattua hänelle, tai edes tarkka-ampujan neuvoja laukaukseen? Liikkua en uskalla, sillä näköestettä minun ja metson välissä ei enää ole!

Puhelimeni ei saa yhteyttä verkkoon. Gepsin mukaan Rauli on auttamattomasti niin pahassa suunnassa, ettei hänellä ole toivoakaan päästä pudottamaan ensimmäistä metsoaan tästä tilanteesta. Päätän yrittää itse. Joiku haukkuu raivokkaasti! Mieleeni muistuu paikallisen aseliikkeen myyjän kehut ostamastani kiikarista, jossa naksut pitävät kuulemma hyvin paikkansa. Katson puhelimeni Sako Ballistics -sovelluksesta, montako naksua tähän matkaan tarvittaisiin. Ensimmäistä kertaa koskaan kosken tositilanteessa kiikarin säätöihin.

Saan repun päältä hyvän tuen: ristikko pysyy yllättävänkin vakaasti linnussa. Otan tähtäyksen siipipankaan ja lähetän Rangen matkaan! Kuulen läiskähdyksen ja jään hetkeksi pohtimaan, mitä kerkesinkään nähdä osuman merkiksi. Metsohan lähti lentoon, viistosti vasemmalle… mutta eivät ne kyllä tavallisesti pyrstö kohti taivasta lennä! Myös Joikun jälkiloki osoittaa viistosti vasemmalle, mutta paljastaa sen jääneen paikalleen 30 metrin päähän puusta – ja sieltähän myös kuolettavan osuman saanut metso löytyy! Laukaus oli osunut sentilleen.

Joikun haukkuun kaksi ukkometsoa tutustumisreissulla upeaan suojelualueeseen – unohtumaton päivä! Itse sankari nöyränä taustalla odottelee jo kotiin lähtöä.

Seuraavan kerran saat kyllä sinä yrittää”, koitan rohkaista lievää saaliskateutta tuntevaa kaveriani, samalla kun päivittelen vielä ääneen yhtä elämäni parhaista riistalaukauksista. ”Mutta huomenna menemme semmoiseen paikkaan, missä varmasti heti aamulla saadaan myös sinulle haukkutilanne!

Mikael Kukkonen

Ps. Erittäin kiireisen syksyn vuoksi näitä syksyn 2020 tarinoita tulee nyt hiukan viiveellä! Valmistaudumme parhaillaan talven latvalinnustukseen. Seuraa meitä pysyäksesi kuulolla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s