Näin koulutat suomenpystykorvan paremmaksi linnunhaukkujaksi

Ajattelin näin minun ja koirani neljännen yhteisen syksyn päätyttyä koostaa kokemuksiani sen kehittymisestä linnunhaukkujana. Elän Joikun kanssa parhaillaan hyvää vaihetta: saamme saalista jo ihan mukavasti, vaikka monessa tilanteessa laitammekin oppimisen saaliin saamisen edelle. Kehittymisen varaa on vielä monessa osa-alueessa, mutta jotain on ensimmäisinä syksyinä mennyt hyvin. Sen uskon olevan seurausta määrätietoisesta panostuksestani kahteen tärkeänä pitämääni yksityiskohtaan, jotka nyt haluan jakaa muidenkin hyödyksi.

Aiemman suomenpystykorvani Rockyn kanssa metsästäminen antoi minulle, paitsi runsaasti hienoja kokemuksia, myös lukemattoman paljon kismittäviä tilanteita. Hyvänä päivänähän Rocky pelasi lintujen kanssa kuin ammattilainen, mutta sillä oli myös tapana lähteä väärän riistan perään – keskimäärin jopa lähes kahdesti päivässä! Kyytiä saivat niin jänikset, hirvet kuin oravatkin. Lisäksi usein sen kanssa metsästäessäni turhauduin tyhjiin haukkuihin. Vuosien varrella minulla alkoi herätä ajatus, että ehkä ymmärtämällä syvemmin koiran toimintaa voisin seuraavan pystykorvani kohdalla korjata nuo kaksi ärsyttävää taipumusta – tyhjähaukut ja väärän riistan jahtaamisen.

Tyhjähaukkuja käsittelen seuraavassa artikkelissa pian tämän jälkeen. Mutta kuinka kouluttaa suomenpystykorva metsästämään vain lintuja? Ihan ensin on todettava, että suomenpystykorvalle ei varsinaisesti kouluteta metsästystä eikä siltä samoin myöskään kitketä pois ei-toivotun lajin metsästystä pelkästään koiraa kieltämällä. Riistaeläimen vainuaminen, jahtaaminen, puuhun ajaminen ja haukkuminen tapahtuvat kaikki luontaisina taipumuksina, ja koiran taidot kehittyvät vain kokemuksen myötä. Monipuolisena kaiken riistan rotuna suomenpystykorva syttyy kuitenkin myös muista riistan hajuista kuin toivotuista ja nauttii suunnattomasti jokaisesta adrenaliinia nostattavasta – myös ”väärän” sorttisesta – riistatilanteesta. Jokainen jännittävä riistatilanne toimii pennulle erityisenä palkintona ja siten vahvistaa sen taipumusta kyseisen riistalajin suhteen.

Minulla on vahva näkemys siitä, miten suomenpystykorvan saa keskittymään mahdollisimman puhtaasti vain kanalintujen metsästykseen: koiran tulee nuoresta iästä alkaen kokea sellaisia tilanteita, jotka vahvistavat sen luontaisia taipumuksia nimenomaan lintujen metsästyksen parissa. Riittävällä lintutaipumusten vahvistamisella ohjataan koiran metsästysviettiä haluttuun suuntaan. Ensimmäisten kuukausien aikana sopivia tilanteita ovat esimerkiksi pikkulinnun jahtaaminen sekä riistalintujen tai niiden hajujen kohtaamiset. Näissä tilanteissa omistajan kannattaa näyttää pennulle omaa innostustaan ja antaa sille kehuja. Kun koira on totutettu aseen laukaukseen, koittaa aika ensimmäiselle onnistumisen kokemukselle: linnun pudotukselle haukusta.

Ensimmäisen pudotuksen onnistuminen on suomenpystykorvalle iso juttu, josta koiran kehitys alkaa edetä harppauksin. Ensimmäinen pudotus on monilla kuitenkin hyvin tiukassa, sillä kanalinnut usein karkaavat kauemmaksi kuin kokemattomalla koiralla riittää seurantataitoa. Usein ensimmäinen kanalintupudotus saadaan, kun kanalintu nousee koiran edestä vain lähimpään puuhun, jää istumaan näkyville ja koiran ohjaajallakin sattuu olemaan tuuria matkassa.

Helppoja lintupudotuksia voi ja kannattaakin järjestää nuorelle koiralle ihan tarkoituksella, vaikka talvella tai alkusyksystä. Olen alkuun auttamiseksi käyttänyt alle kaksivuotiaille pystykorvilleni kanoja ja lisäksi vähän myöhemmin fasaaneja. Harjoituslintujen kanssa treenaamisesta ei vanhemmallekaan koiralle ole muuta kuin hyötyä, esimerkiksi aiemmin opitun kertaukseksi juuri ennen kanalintukauden avausta. Fasaaneista kannattaa vain tietää, että varsin usein nekin karkaavat ensikertalaiselta.

Fasaanitarhurilta voi tiedustella, löytyykö häneltä eri-ikäisiä lintuja, joista voisi vähemmän kokeneelle koiralle valita mieluiten nuoren fasaanin. Siinä vaiheessa, kun koiralta voi jo odottaa sadan tai parinsadan metrin onnistunutta seurantaa, on vanha fasaanikukko paras treenilintu. Kun koiralle saa helppoja lintutilanteita järjestämällä muutaman onnistumisen kokemuksen, alkaa koira jatkuvasti enemmän keskittyä metsässä vain lintujen etsintään. Väärä riista jää luonnostaan pois tai ainakin vähemmälle.

Selvää on, että kaikki eivät halua tai eivät koe tarvitsevansa käyttää kasvatettuja lintuja. Osalla harrastajista on kauden avaukseen tiedossa niin hyvät lintupoikuepaikat, että ensimmäinen pudotus on ihan realistista saada aidossa pyynnissä. Osa pystykorvaharrastajista myös ottaa jopa loukkaavana, kun toiset harjoittavat koiraansa vaikkapa fasaaneja käyttäen, ikään kuin se olisi jotenkin luonnotonta. Kehtaan kuitenkin kirjoittaa tämän, sillä olen itse joutunut kamppailemaan aiheen parissa riittämiin ja koska tiedän useiden harrastajien kanssa keskustelleena, miten tiukassa ensimmäinen pudotus voi olla.

Ensimmäisestä pystykorvastani Rockysta oli lähellä tulla vain jäniskoira, sillä metsästin sen nuoruusvuodet mailla, missä hyvin runsas jäniskanta tarjosi koiralle jatkuvasti jännittäviä tilanteita. Rocky luonnollisesti suuntautuikin etsimään metsästä etupäässä jäniksen hajuja. Kuulin sanottavan, että jänisajot jäisivät kyllä vähemmälle ajan myötä. Rockyn kohdalla niin ei kuitenkaan käynyt, sillä se aina välillä onnistui napata niitä saaliikseen. Rockyn kahdeksantena syksynä lopetin hammasten kiristelyn ja huomasin, että helpoiten jänisajosta pääsee palaamaan normaaliin metsästykseen, kun laittaa jäniksen reppuun.

Sen lisäksi, että ensimmäinen suomenpystykorvani Rocky oli pahasti kaiken riistan perään, se ajoi parin ensimmäisen syksyn aikana useita kertoja metson tai teeren ihan minun lähelleni puuhun ja tuli sitten itse perässä ja alkoi kaivella myyriä. Se ihmetteli, miksi vaikutan kireältä, eikä ollenkaan hoksannut katsahtaa puihin. Kun eräänä iltana ammuin Rockyn haukusta pari kanaa, sen metsäkäytös muuttui kerrasta. Rockysta tuli kuin toinen koira – se alkoi metsässä katselemaan puihin ja etsimään sieltä lintuja.

Nykyinen koirani Joiku ei muusta riistasta edes missään vaiheessa joutanut syttymään, kun muutaman itse järjestetyn tilanteen tukemana sen metsästysvietti vahvistui toivotulla uralla. Joiku on pienestä pitäen tiennyt, mitä metsästä tavoitellaan.

Jos siis haluat varmistaa koirallesi sen aivan ensimmäisen askeleen, jonka jälkeen koiralla vasta varsinainen lintutyöskentelyn kehitys pääsee alkamaan, niin puhelin käteen ja soitto johonkin lähiseudun kanalaan. Rehellisyyden vuoksi olen kanaloihin soittaessani kertonut avoimesti, että haluaisin ostaa pari-kolme kanaa nuoren suomenpystykorvan koulutusta varten ja että ymmärrän, mikäli kanojen omistaja ei halua myydä lintujaan sellaiseen käyttöön. Joka kerta olen kuitenkin saanut vain sympatiat itseni ja koirani puolelle eikä toimintaa ole katsottu pahalla.

Koostan tähän vielä käytännölliset ohjeet, kuinka kanan kanssa mielestäni kannattaa toimia:

  • Hanki kana. Voit kuljettaa sitä esimerkiksi isossa pahvilaatikossa, jossa kana mahtuu olemaan riittävän väljästi.
  • Valitse sopiva paikka sellaiselta alueelta, jossa sinulla on metsästysoikeus, jotta saat pitää koiraasi vapaana sekä käyttää asetta.
  • Jos tuulee ollenkaan, suunnittele koiran kanssa maastossa kulkeminen siten, että linnun suunnasta tuulee edes osittain kulkureittinne suuntaan.
  • Jätä koirasi odottamaan autossa tai kytkettynä, kun viet pahvilaatikossa olevan linnun metsään.
  • Valitse maastosta riittävän avara kohta, jossa on riittävästi näkyvyyttä ja jossa tiedät voivasi myös ampua hyvän laukauksen.
  • Etsi pitkä keppi. Ota lintu pahvilaatikosta ja aseta se istumaan kepille, jotta voit kepin avulla siirtää linnun sellaiselle oksalle, jossa ollessaan kana on varmasti koiran tasolta nähtävissä. Kanassa on se hyvä puoli fasaaniin verrattuna, että kana pysyy juuri sillä oksalla, mihin sen jättää.
  • Vapauta koira metsään ikään kuin lähtisitte yhdessä metsälle. Sopiva matka noin puolivuotiaan koiran kanssa on mielestäni pari-kolmesataa metriä, jonka päätteeksi koira itse löytää metsään asetetun linnun.
  • Pudotuksen voi ensimmäisellä kerralla ampua lyhyeen haukkuun, kunhan koira haukkuu selvästi katsoen lintua eikä esimerkiksi pelkän hajun perusteella.
  • Kehu koiraa pudotuksella ja anna sen iloita saaliistaan, kuitenkaan sitä repimättä. Ota lintu koiralta ja palkitse koiraa samalla vielä kehuilla. Osa myös antaa koiralle linnusta makupalat kuten varpaat tai sisäelimet.
Suomenpystykorva, haukusta ammuttu ukkometso, Franchi Horizon .308 -kivääri, Steiner Ranger 6 ja iloinen metsästäjä.
Iloinen metsästäjä komean metsokukon, Franchi-kiväärin ja linnunhaukkujansa ympäröimänä.

Kun nyt mietin Joikun ensimmäisen syksyn onnistumisia tositilanteissa, ihan huvittaa, kuinka vaikeaa Joikulle oli ensimmäisten täysin näkösälle asetettujen kanojen löytäminen! Ensimmäisellä kerralla Joiku ei tajunnut edes kanaa, joka oli puolentoista metrin korkeudella koivussa. Joiku kyllä sai hyvin lupaavan oloisesti vainun kanasta jo kaukaa, meni aivan kanan alle, nosti koipeaan koivuun, jossa kana oli, ja alkoi sitten haukuskella selkä kanaan päin. Joiku katseli korkeisiin mäntyihin, olisiko niissä jotain, mistä niin mielenkiintoinen haju tulee, ja sitten laajensi hakuaan ja palasi takaisin koivulle. Kuitenkaan noin kahdenkymmenen minuutin aikana Joiku ei vain hoksannut katsoa oikeaan kohtaan, missä kana istui hiljaa.

On tärkeää, että koira löytää linnun itse, joten päädyimme viheltämään pelin poikki. Vaimoni vei Joikun takaisin lähtöpaikalle ja minä vaihdoin kanan paikkaa. Viedessäni kanaa varmemmin näkyvään paikkaan se sattui vähän ääntämään, minkä Joiku kuuli tielle asti. Joiku sai aivan kamalan kiljumishepulin, ja kun annoin luvan päästää sen irti, se ampaisi aivan häntä suorana etsimään kanaa. Vainu johtikin suoraan raivokkaaseen haukkuun.

Myös toisella kerralla Joikulle oli epätoivoisen vaikeaa paikallistaa ihan näkösällä puussa oleva kana, vaikka se jälleen sai siitä jo lupaavan kaukaa vainun. Istuin lopulta kannolle koira sylissäni, parinkymmenen metrin päähän kanasta, ja odottelin siinä niin pitkään, kunnes kana liikahti. Joiku havaitsi sen ja rimpuili sylistäni kuin hengenhädässä! Noiden tilanteiden jälkeen seuraavat harjoitukset menivätkin jo huomattavasti helpommin ja koirasta kehittyi erinomainen puustalöytäjä. Ja mikä itselleni tärkeintä, koiran kiinnostus muuta riistaa kohtaan on ollut niin vähäistä, että olen täällä Lapissa esimerkiksi voinut lähteä sen kanssa lintujahtiin keskeltä porotokkaa.

Vanhan intiaanitarinan mukaan jokaisessa meissä asuu hyvä susi ja paha susi. Ne kamppailevat sisimpämme hallinnasta ja niistä se voittaa, kumpaa ruokimme. Ehkä sama pätee jossain määrin myös kiinnostuksen kohteisiin, joita monipuolisen kansalliskoiramme riistaveressä virtaa.

Mikael Kukkonen

// Artikkelin pentukuvissa kaverini koira Paavo, jota kuvasin viime kesänä. Kannattaa laittaa Facebookissa sivun ilmoitukset päälle, niin näet seuraavat juttumme heti tuoreeltaan. Laittakaahan seurantaan myös YouTube -kanavamme. Alla tuoreimpia kuvia Instagramista:

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s