No niin, tätä raporttia jo aika moni kerkesi kyselläkin. Kolme päivää tuli kynnettyä Ruotsin Lapissa kanalintujen perässä. Metsotilanteet onnistuvat pystykorvan kanssa yleensä varmimmin — ja jahti on muutenkin mukavinta — kaukana tieverkosta, missä lintuja etsitään luonnontilaisten metsien ja soiden vaihettumisvyöhykkeiltä. Laajalta lupa-alueelta löytyi tarkoitukseen sopivia upeita maastoja runsaasti.

Koirallani Joikulla kesti kunto koko reissun hyvin, vaikka itse vedin homman melkolailla hapoille. Tein niin ihan tarkoituksella, treenin takia, valmistautuessani elämäni kovimpaan erämaavaellukseen karhun- ja metsonpyynnin merkeissä. Se reissu alkaakin jo viikon päästä lauantaina, kanalinnustuksen avauspäivänä.

Mutta tuo Jällivaaran pohjoisosien lintutilanne. Kolmeen päivään mahtui kanalintuhavaintoja yhteensä yksi näkö- ja kolme kuulohavaintoa! Pelkkiä koppeloita niistä jokainen. Eli kolmesta päivästä kaksi vaeltelin näkemättä yhtäkään saaliseläintä. Samalla lupa-alueella jo vuosia käyneelle kaverilleni lintuhavaintoja tuli keskimäärin yksi käveltyä kahdeksaa kilometriä kohden. Huomattavasti enemmän kuin minulle, mutta merkillisen vähän hänellekin. Vastaavia kokemuksia noilta suunnilta olen tänä syksynä kuullut myös muilta.

Lintujen vähyys jäi suureksi kysymysmerkiksi. Myös kanalintujen varpaanjälkiä sammalessa, rypykuoppia, jätöksiä ja sulkia havaitsin todella poikkeuksellisen niukasti. Sinänsä maastojen puolesta lupa-alue vaikutti potentiaaliselta, mutta ainakaan pariin vuoteen en ole seuduille suuntaamassa lintukannan romahdettua noin alas.

Reissu kokonaisuudessaan oli mielenkiintoinen, vaikka saalis jäikin laihaksi. Mieleenpainuvimmaksi tilanteeksi jäi Joikun ja emokoppelon kohtaaminen: emolintu sai taitavasti pienillä siirtymisillään ja jatkuvasti kotkottaen harhautettua Joikun kauaksi poikueensa luota ja pelasti myös oman nahkansa.

Minusta tuntui, että sain tuosta koppelon taidonnäytteestä enemmän iloa kuin monesti omista onnistumisistani. Ennen Lappiin muuttoani metsästelin suhteellisen pienillä jahtialueilla, missä monin paikoin tunsin alueen lintuyksilöt ja joissa myös oman kädenjälkensä näkee laajoja alueita selkeämmin. Havaitsin jo aikaa sitten, kuinka samat harvat emokoppelot huolehtivat alueen poikastuotosta vuodesta toiseen. Pidänkin sen vuoksi noita poikueellisia koppeloita melko pyhinä ja ehdottomasti joka tilanteessa säästettävinä olentoina.

Vaikka Lapin laajoilla selkosilla metsästäessä yksittäisen metsästäjän vaikutus lintukantaan pienenee suurempien pinta-alojen ja kanssametsästäjien runsauden takia, ei mielestäni poikueellisten emolintujen merkitystä kannan kestävyyden kannalta voi ylikorostaa. Nuorten naaraslintujen kohtuullista metsästystä sen sijaan kannatan.

Halusin varmistaa jo leirintäalueen varausta tehdessäni, että minulla on sitten majoituspaikassa käytettävissäni riittävästi pakastustilaa linnuille. Hiukan meinasi jo häpeä puskea pintaan, kun leirintäalueen isäntä aina pihaan tullessani kyseli jahtimenestyksestäni! Kolmen päivän ainut näköhavainto, samanvuotinen koppelon rääpäle, saatiin toki reppuun. 🙉

Alla muutamia kännykällä räpsittyjä kuvia. Tästä jatketaan kotimaisen kanalintukauden valmisteluihin!

// Mikael Kukkonen

Ota meidät seurantaan Facebookissa pysyäksesi ajan tasalla uusista seikkailuistamme. Kannattaa myös seurata YouTube -kanavaamme, josta löydät juuri tuoreen koosteen kanalintutilanteista. Alla tuoreimpia kuvia Instagramista: