No niin, tätä raporttia jo aika moni kerkesi kyselläkin. Kolme päivää tuli kynnettyä Ruotsin Lapissa kanalintujen perässä. Metsotilanteet onnistuvat pystykorvan kanssa yleensä varmimmin — ja jahti on muutenkin mukavinta — kaukana tieverkosta, missä lintuja etsitään luonnontilaisten metsien ja soiden vaihettumisvyöhykkeiltä. Laajalta lupa-alueelta löytyi tarkoitukseen sopivia upeita maastoja runsaasti.

Koirallani Joikulla kesti kunto koko reissun hyvin, vaikka itse vedin homman melkolailla hapoille. Tein niin ihan tarkoituksella, treenin takia, valmistautuessani elämäni kovimpaan erämaavaellukseen karhun- ja metsonpyynnin merkeissä. Se reissu alkaakin jo viikon päästä lauantaina, kanalinnustuksen avauspäivänä.

Mutta tuo Jällivaaran pohjoisosien lintutilanne. Kolmeen päivään mahtui kanalintuhavaintoja yhteensä yksi näkö- ja kolme kuulohavaintoa! Pelkkiä koppeloita niistä jokainen. Eli kolmesta päivästä kaksi vaeltelin näkemättä yhtäkään saaliseläintä. Samalla lupa-alueella jo vuosia käyneelle kaverilleni lintuhavaintoja tuli keskimäärin yksi käveltyä kahdeksaa kilometriä kohden. Huomattavasti enemmän kuin minulle, mutta merkillisen vähän hänellekin. Vastaavia kokemuksia noilta suunnilta olen tänä syksynä kuullut myös muilta.

Lintujen vähyys jäi suureksi kysymysmerkiksi. Myös kanalintujen varpaanjälkiä sammalessa, rypykuoppia, jätöksiä ja sulkia havaitsin todella poikkeuksellisen niukasti. Sinänsä maastojen puolesta lupa-alue vaikutti potentiaaliselta, mutta ainakaan pariin vuoteen en ole seuduille suuntaamassa lintukannan romahdettua noin alas.

Reissu kokonaisuudessa oli mielenkiintoinen, vaikka saalis jäikin laihaksi. Mieleenpainuvimmaksi tilanteeksi jäi Joikun ja emokoppelon kohtaaminen: emolintu taitavasti pienillä siirtymisillä ja jatkuvasti kotkottaen sai harhautettua Joikun kauaksi poikueensa luota ja pelasti myös oman nahkansa. Tuntui, että sain koppelon näytöksestä enemmän iloa kuin omista onnistumisistani. Olen aiemmin metsästänyt pienillä jahtialueilla, missä monin paikoin tunsin alueen lintuyksilöt ja missä oman kädenjälkensä näkee laajoja alueita selkeämmin. Usein alueen poikastuotosta huolehtivat vuodesta toiseen samat harvat emolinnut, minkä vuoksi pidän noita poikueellisia koppeloita melko pyhinä ja ehdottomasti säästettävinä olentoina. Lapin laajoilla selkosilla oma vaikutukseni lintukantaan käytännössä häviää suurempien pinta-alojen ja kanssametsästäjien runsauden takia, mutta poikueellisten emojen merkitystä kannan kestävyyden kannalta ei mielestäni silti voi ylikorostaa.

Leirintäalueen isäntä aina kyseli jahtimenestyksestäni, niin melkein hävetti, kun jo varausta tehdessäni halusin varmistaa riittävästi pakastintilaa saaliille! Kolmen päivän ainut näköhavainto, samanvuotinen koppelon rääpäle, saatiin toki reppuun. 🙉

Alla muutamia kännykällä räpsittyjä kuvia. Tästä jatketaan kotimaisen kanalintukauden valmisteluihin!

// Mikael Kukkonen

Ota meidät seurantaan Facebookissa pysyäksesi ajan tasalla uusista seikkailuistamme. Kannattaa myös seurata YouTube -kanavaamme, josta löydät juuri tuoreen koosteen kanalintutilanteista. Alla tuoreimpia kuvia Instagramista: