Terveisiä Rovaniemeltä Lapin Erämessuilta! Vietin 22.-23.5.2026 kaksi päivää Sakon osastolla kivääreistä, vaimentimista ja kaluston päivittämisestä messukävijöiden kanssa jutellen – niin tiiviissä hulinassa, etten juuri ehtinyt kierrellä muita osastoja tai sortua heräteostoksiin. Tämä ei siis ole kattava raportti koko messuista, mutta halusin koostaa yhteen, mitä metsästäjät halusivat hypistellä ja mistä osastolla puhuttiin yhä uudelleen.

Kolme aihetta nousi ylitse muiden: Sako 90 -sarja, Tikan ja Sakon käytännön erot sekä äänenvaimentimien nopea kehitys.

Mutta ehkä messujen kiinnostavin havainto liittyi sittenkin vanhoihin aseisiin.

Uutta katsomaan, vaikka vanhalla pärjäisi?

Moni messukävijä kertoi tulleensa ihastelemaan uusia kivääreitä, vaikka kotona onkin 30–40 vuotta vanha Tikka tai Sako, joka käy edelleen tarkasti. Tällaisessa tilanteessa vastaukseni oli yleensä sama: uskon – eikä vaihtamalla parane, mutta täydentämälläpä voikin parantua!

Voisin itsekin lähteä milloin tahansa jahtiin vanhalla Sakolla tai Tikalla – kohdistettuani sen vain silmilleni sopivaksi. Sako ja Tikka eivät ole rakentaneet mainettaan tyhjästä. Niiden tarkkuus, toimintavarmuus ja käytännön metsästyskelpoisuus ovat olleet maailmankuuluja jo vuosikymmeniä. Ja toisin kuin haulikoiden osalta, joissa lyijyhaulien rajoittaminen on käytännössä heikentänyt muuten vielä toimivien perintöaseiden käyttökelpoisuutta, vanhat kiväärit ovat usein vielä täysin kurantteja.

Siksi uuden kiväärin hankinta ei aina tarkoita, että vanha olisi muuttunut epätarkaksi tai muuten huonoksi. Usein kyse on jostain muusta: ergonomiasta, säädettävyydestä, kevyemmästä painosta, vaimenninkäytöstä, modernimmista materiaaleista, tähtäimen kiinnityksestä, kaliiperivalinnasta tai yksinkertaisesti siitä, että uusi työkalu voi sopia johonkin käyttötarkoitukseen vanhaa paremmin.

Kiehtova Sako 90 -sarja

Sakon osastolla oli esillä hyvä läpileikkaus Sako 90 -sarjasta: Adventure, Hunter, Finnlight, Varmint ja hiilikuitupiippuinen Quest Ultra. Mallistoon kuuluu lisäksi hiilikuitutukkiset Quest ja Peak sekä puutukkiset Bavarian ja Grizzly.

Sako 90 -sarjassa on onnistuttu versioimaan eri käyttötarkoituksiin sopivia tukkeja ja piippuprofiileja, minkä myötä mallien painot ja hinnat vaihtelevat. Kaikissa malleissa kuitenkin laatu ja lukon toiminta ovat sitä samaa sakolaista kivääriperinnettä, jonka vuoksi moni vanhakin Sako on edelleen aktiivisessa jahdissa.

Sako 90 ei syntynyt tyhjästä vaan pitkästä jatkumosta. Sako 85 vei aikanaan eteenpäin Sako 75:n perintöä, ja Sako 90 -sarja jatkaa samaa työtä tämän päivän ratkaisuilla ja eri käyttötarkoituksiin viimeistellyillä malliversioilla. Suojeluskuntain Ase- ja Konepajasta alkanutta perusajatusta ei ole heitetty romukoppaan, vaan toimivia perinteitä on hiottu vuosikymmenestä toiseen – ja tuloksena on eri aikakausina maailman kärkikastiin luettavia metsästys- ja tarkka-ammuntakivääreitä.

Rovaniemellä ostovipinää synnytti erityisesti kaksi mallia.

Monelle järkevin nappivalinta oli Sako 90 Finnlight. Se on moderni, säänkestävä ja metsästyskäyttöön hyvin perusteltu kokonaisuus ilman, että hinta karkaa kaikkein korkeimpaan päähän. Olen itsekin metsästänyt Finnlightilla kesällä 2025 ja ihastunut sen kannettavuuteen, todella miellyttäviin otepintoihin ja näppärään poskipakan pikasäätöön.

Toinen selvä kiinnostuksen kohde oli Sako 90 Quest Ultra. Hiilikuitutukki ja hiilikuitupiippu tekevät siitä malliston lippulaivan, jota moni ihan ymmärrettävästi halusi päästä katsomaan läheltä. Sen keveys yhdistettynä tarkka-ammuntakiväärin ominaisuuksiin on sen tason teknistä hienoutta, joka ei välttämättä ole kaikille tarpeellista, mutta joka avautuu heti, kun sen ottaa käteen.

Moni Questin tai Quest Ultran hankkinut on sanonut minulle suoraan, että kyseessä on paras metsästyskivääri, jolla on koskaan metsästänyt. Oman 6,5 Creedmoor -kaliiperisen Sako 90 Questini perusteella en pidä arviota lainkaan vaikeana ymmärtää.

Tikka vai Sako – mistä lisähinta syntyy?

Yksi messuilla toistunut kysymys liittyi siihen, mitä metsästäjä käytännössä saa, jos hän sijoittaa suunnilleen tuplasti rahaa verrattuna esimerkiksi messutarjouksessa olleeseen Tikka T3x Superlite -kivääripakettiin.

Tähän pyrin vastaamaan mahdollisimman rehellisesti: ei välttämättä mitään sellaista, mihin aloittelijan on edes syytä kiinnittää huomiota.

Jos kysymys on pelkästä tarkkuudesta, toimintavarmuudesta ja metsästyskäytössä pärjäämisestä, Tikka on monelle enemmän kuin riittävä. Se on maailmalla tunnettu tarkkuudestaan ja luotettavuudestaan, eikä aloitteleva metsästäjä välttämättä saa Sakon kalliimmista ominaisuuksista sellaista lisäarvoa, joka tuntuisi heti välttämättömältä.

Mutta jos metsästäjä tietää, mitä ominaisuuksia arvostaa, Sako 90 -sarjan lisäarvo alkaa avautua.

Yksi konkreettinen ero on lipas. Tikan muovilippaalla pärjää oikein hyvin, eikä paremmasta tarvitse välttämättä edes tietää. Mutta Sakon metallinen kaksirivinen lipas on osoittautunut omassa käytössäni erinomaiseksi. Patruunat voi napsutella lippaaseen näppärästi, ja kiväärin voi lipastaa luontevasti joko lipas kädessä tai lipas aseessa kiinni. Lippaan kiinnitys niin sanotun risuvarmistuksen kanssa on nerokas.

Toinen ero voi tulla ergonomiassa. Sako 90 -sarjan kivääreissä liipasimen sijaintia saa säädettyä, ja myös laukaisuvastusta voi säätää kätevästi liipasinkaaren läpi. Näillä on kokeneelle ampujalle oikeasti merkitystä siihen, miten ase asettuu käteen ja miten luontevasti laukaus lähtee.

Lisäksi Finnlight- ja Adventure-malleissa on pikasäädettävä poskipakka, ja Quest- ja Quest Ultra-malleissa säätyy lisäksi pikana myös perän pituus. Kun tähtäin, ampuma-asento, vaatetus ja metsästystilanne vaihtelevat, tällaiset säädöt eivät ole pelkästään mukavuusasioita. Ne auttavat rakentamaan aseesta käyttäjälleen sopivan työkalun ja voivat tulla ratkaiseviksi erityisesti pitkillä ampumamatkoilla.

Monissa Sako 90 -malleissa aseen lukkorunkoon valmiiksi koneistettu Picatinny-kisko helpottaa tähtäimen asentamista. Lisäksi varmistinratkaisussa on turvallisuuteen liittyvä käytännön etu: lukon saa avattua aseen ollessa varmistettuna, eikä varmistusta tarvitse poistaa latauksen purkamiseksi.

Nämä ovat asioita, joita ensimmäistä kivääriään ostavan ei välttämättä edes tarvitse osata kaivata. Etenkin, kun Tikka T3x:n vahvuutena on poikkeuksellisen laaja jälkimarkkina ja kustomoitavuus: siitä saa rakennettua hyvinkin pitkälle omaan käyttöön sopivan kiväärin myöhemminkin. Mutta kun metsästysvuosia kertyy, osalle juuri Sakon valmiiksi mietityt yksityiskohdat muodostuvat tärkeiksi.

Miksi täydentämällä paranee?

Tässä kohtaa tullaan mielestäni koko aiheen ytimeen: uuden kiväärin hankkiminen ei tarkoita välttämättä sitä, että vanha pitäisi korvata.

Jos kaapissa on jo hyvä ja tarkka .308, seuraavan kiväärin ei tarvitse olla toinen samanlainen. Uusi kivääri voi täydentää kalustoa aivan eri suuntaan. Yleiskiväärin rinnalle voi tulla erityinen kivääri johonkin suosikkikäyttöön: kevyt vaelluskivääri pitkille päiville tuntureiden takana, tehokkaampi kaliiperi pidemmille ampumamatkoille ja isommalle riistalle, vähärekyylinen tarkkuuskivääri linnustukseen – tai alusta asti pienpetojen kyttäysjahtiin mietitty kokonaisuus.

Toisaalta asetelma voi mennä myös toisinpäin. Uusi kivääri voi olla se oma erityisen mieluisa yleiskivääri, jossa ergonomia, kaliiperi, paino, tähtäinratkaisu ja vaimennin muodostavat juuri omaan metsästykseen sopivan kokonaisuuden. Silloin vanha Sako ei jää tarpeettomaksi, vaan sen rooli tarkentuu.

Se voi olla tuttu ja luotettava passikivääri hirvi- tai peurajahtiin, tietyllä patruunalla ja tähtäimellä valmiiksi kohdistettu kyttäysase, lainakivääri kokeneelle jahtivieraalle tai yksinkertaisesti se hyväksi havaittu kivääri, johon tarttuu silloin, kun sen ominaisuudet sopivat jahtiin paremmin kuin uuden. Jos kivääri on vuosikymmenten jälkeenkin tarkka ja toimintavarma, sen arvo ei katoa rinnalle tulevan uutuuden myötä. Sen paikka asekaapissa vain määrittyy uudelleen.

Omalla kohdallani tämä ajattelu on korostunut sitä enemmän, mitä monipuolisemmaksi minulla on metsästys vuosien varrella muuttunut. Sama kivääri ei ole automaattisesti paras työkalu kaikkeen, vaikka sillä monesta tilanteesta selviäisikin.

Vähän samaan tapaan kuin yhdellä puukolla pärjää pitkälle, mutta silti vuolupuukolle, nylkypuukolle, fileerausveitselle ja kirveelle on kaikille oma paikkansa.

Autovertaus auttaa ymmärtämään hintaeron

Vertasin messuilla kivääreitä usein autoihin.

Lähtökohtaisesti halvallakin autolla pääsee paikasta A paikkaan B. Se on auton päätehtävä. Jos hankkii auton, joka maksaa kaksi tai kolme kertaa enemmän, ei auton perusfunktio juuri muutu: sillä edelleen ajetaan vain paikasta A paikkaan B. Miksi sitten joku maksaisi siitä enemmän?

Autossa lisähinnalla voi saada parempaa ergonomiaa, miellyttävämpiä materiaaleja, hiljaisemman ja rauhallisemman tuntuman, parempia turvallisuusominaisuuksia, parempaa ajettavuutta ja sellaisia yksityiskohtia, joita oppii arvostamaan vasta käytössä. Osalle kyse voi myös olla arvovalinnasta.

Sama pätee myös kivääreihin.

Kuten aikoinaan kirjoitin Franchi-kivääristä, voi edullisessakin kiväärissä tarkkuus ja toimintavarmuus olla erittäin hyvällä tasolla. Sen jälkeen lisähinnalla ei osteta sitä, että luoti taianomaisesti itsestään osuisi paremmin. Sillä ostetaan kokonaisuutta: istuvuutta, tuntumaa, säädettävyyttä, ehkä kevyempiä materiaaleja, moderneja yksityiskohtia ja sitä, että ase on juuri omaan käyttöön mahdollisimman miellyttävä.

Tässä vertauksessa kallis kivääri on muuten vielä monessa mielessä armollisempi kuin kallis auto. Kalliin auton arvonalenema voi olla vuositasolla niin suuri, että sillä ostaisi hyvän metsästyskiväärin tähtäimineen joka vuosi! Hyvä kivääri taas säilyttää arvonsa usein varsin hyvin, etenkin jos kyseessä on kotimainen, laadukas ja haluttu ase.

Ase ei tietenkään ole sijoitus samalla tavalla kuin osake tai metsäpalsta, mutta paljon harrastavalle laadukas kivääri voi osoittautua hyvin pitkäikäiseksi hankinnaksi.

Vaimentimet olivat monelle messujen suurin yllätys

Kolmas paljon keskustelua herättänyt aihe oli äänenvaimentimien kehitys.

Moni messukävijä ei ollut täysin perillä siitä, kuinka paljon vaimentimet ovat viime vuosina kehittyneet. Tässä konkreettinen vertailu auttoi enemmän kuin yksikään esite.

Annoin käteen itsellänikin käytössä olevan Hausken JD151 XTRM -vaimentimen, joka yllätti monet keveydellään – vertailukohta kun monilla oli vielä jossain entisajan rautamötikässä. Kerroin käyttäväni kyseistä mallia nykyisissä kivääreissäni ja että sen vaimennusteho on valmistajan ilmoituksen mukaan noin 25 desibeliä.

Sen jälkeen annoin verrata sitä tämän kevään uutuuteen, Hausken HX-Ti3 -vaimentimeen. Se on 3D-tulostettu, täystitaaninen ja hyvin kevyt vaimennin: painaa vain 235 grammaa ja vaimennustehoksi ilmoitetaan 30 desibeliä.

Paperilla ero voi näyttää vain viideltä desibeliltä, mutta logaritmisella asteikolla se tarkoittaa noin kolminkertaista eroa äänen intensiteetissä. Korva ei koe eroa aivan näin suoraviivaisesti, mutta kyse ei silti ole pienestä numerosta. Lisäksi hyvä vaimennin tekee kivääristä muutenkin miellyttävämmän ampua: kun piipun suulta purkautuvia kaasuja hallitaan tehokkaammin, myös rekyylin ja suupamauksen terävyys vähenee.

Messutilanteessa kävijöihin teki vaikutuksen ennen kaikkea kahden asian yhdistelmä: HX-Ti3 tuntui kädessä poikkeuksellisen kevyeltä, ja samalla sen ilmoitettu vaimennusteho on selvästi JD151 XTRM:ää parempi. Moni ymmärsi heti, että vaimentimissa eletään nyt kiinnostavaa kehitysvaihetta.

Tässäkin ajatus on sama kuin kivääreissä: vanha varuste ei muutu käyttökelvottomaksi siksi, että uusi on parempi. Mutta kehitys voi olla niin nopeaa, että päivitys alkaa oikeasti tuntua perustellulta.

Erityisesti liikkuvassa metsästyksessä on vaimentimen painolla ja pituudella sekä aseen tasapainolla suuri merkitys. Jos kivääristä halutaan kevyt ja hyvin mukana kulkeva kokonaisuus, ei ole yhdentekevää, millainen vaimennin piipun päässä on.

Kotimaisesta kivääriosaamisesta saa olla ylpeä

Messujen jälkeen päällimmäiseksi jäi ennen kaikkea hyvä mieli kohtaamisista.

Oli hienoa huomata, miten järkevästi moni suomalainen metsästäjä suhtautuu aseisiin. Uutuudet kiinnostavat, mutta vanhaa hyvää ei väheksytä. Tikka ja Sako herättävät edelleen luottamusta, eikä syyttä.

Meillä suomalaisilla on poikkeuksellinen tilanne: maailman parhaimmistoon luettavia metsästys- ja tarkka-ammuntakivääreitä valmistetaan edelleen kotimaassa. Sitä ei ehkä arjessa aina muista arvostaa tarpeeksi.

Kun vanha Tikka tai Sako takoo vuosikymmenten jälkeen edelleen ihailtavan tarkasti, se kertoo jotain. Ja kun uudet Sako 90 -mallit herättävät messuosastolla näin suurta kiinnostusta, se muistuttaa myös siitä, ettei kehitys ole pysähtynyt.

Siksi oma ajatukseni messujen jälkeen on tämä:

Hyvästä vanhasta ei tarvitse luopua vain siksi, että uusi kiinnostaa.

Vaihtamalla ei aina parane, jos vanha kivääri käy hyvin, sopii omaan käyttöön ja tuntuu edelleen tutulta työkalulta. Mutta täydentämällä voi parantua silloin, kun uusi kivääri tuo kalustoon selvästi uuden roolin – tai kun uudesta tulee se oma suosikkiyleiskivääri ja vanha saa jatkaa tehtävässä, johon se sopii edelleen parhaiten.

Silloin kyse ei ole vanhan syrjäyttämisestä, vaan kaluston järkevästä roolittamisesta.

Asekaapissa voi olla yksi kivääri, jolla pärjää lähes kaikessa. Mutta kun metsästys monipuolistuu, voi olla perusteltua rakentaa kokonaisuutta niin, että jokaisella aseella on oma luonteva paikkansa.

Ja joskus juuri siksi kokonaisuus paranee – ei vaihtamalla, vaan täydentämällä.

Sopivasti kotiin palatessani minua odotti myös kirjekuori poliisilaitokselta – mutta siitä lisää myöhemmin.

// Mikael Kukkonen

Alta tuoreimpia kuvia Instagramistani: