”Tänä kesänä täytyy päästä sinne Lappiin vaeltamaan.” ”Olisipa mukava saada pakastimeen kunnolla mustikkaa, ettei se loppuisi kesken talvella.” Kesän olen asunut Tampereella töiden takia. Kesän olen kateellisena tuskaillut, kun en ole päässyt Mikaelin kanssa tarpeeksi Itä-Suomen metsiin – kunnolla erälle. Pohjois-Karjalassa on minun ja Mikaelin tutut eräpaikkamme, niin sanotut ”meidän maat”. Täällä etelässä en ole…
Sorsastus alkoi – kävikö ”kuikat”?
Mitja lähtee hiipimään järvenrannan polkua pitkin ja minä jään rantaluhtaan passiin. Valitsen passipaikan pieniä mäntyjä kasvavalta mättäältä, joka tarjoaa matalana kyykkivälle näkösuojaa. Järveltä kuuluu kuikan laulua, jonka tunnistin jo metsän puolelta. Jos vaikka nappais jonkun kuvan kuikista tässä odotellessa.
Rajua mehustusta ja eheyttävää rakkautta!
Jo nuorena poikana nukahdin seisaaltaan keittiön lattialle pakastaessani yökalareissun saalista. Ja hankkiessani rahoja ensimmäistä rumpusettiäni varten mustikanpoiminnalla kuljin mustikkaan polkupyörällä ja keräsin niin rajusti, etten tykännyt syödä mustikkaa muutamaan vuoteen. Tuli pahoinvointia jo pelkästä sinisen näkemisestä.
Erältä ja Elämästä
Vuoden 2014 kesää kutsuimme sadonkorjuun kesäksi. Teeman mukaisesti täytimme kellarit ja pakastimet hilloilla, mehuilla ja sienillä ja ajattelimme kesän olevan sadonkorjuussa meille ainutlaatuinen. Kesällä 2015 kuitenkin ymmärsimme, että edellisenä vuonna olimme vasta päässeet alkuun. Teema alkoi vahvistua. Enää emme puhu tietystä sadonkorjuuajasta vaan sadonkorjuusta ympärivuotisena elämäntapana. Luonto rytmittää kiireisen kaupunkilaisen arkea – jos sen vain antaa.
Erältä ja Elämästä 